Bullet Train

Junan täydeltä konnia ja pari muuten vain outoa tyyppiä aiheuttaa toisilleen ongelmia turhankin pikkunäppäräksi kirjoitetussa ronskissa toimintakomediassa. (Ikäraja K-16)

5.8.2022 09:40
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 05.08.2022

Itseään epäonnisena pitävä ja sen vuoksi terapiassakin käyvä palkkakonna (Brad Pitt) saa yksinkertaisen tehtävän: hänen on varastettava japanilaisesta luotijunasta yksi ainut salkku. Epäonni ei kuitenkaan petä: luotijunassa ei ehkä ole kovin monta matkustajaa, mutta he kaikki tuntuvat tekevän parhaansa heittääkseen kapuloita toistensa rattaisiin.

Salkku kuuluu ammattirikolliskumppaneille (Aaron Taylor-Johnson ja Brian Tyree Henry), jotka ovat pelastaneet niin gangsteripomon (Michael Shannon) kaapatun pojan (Logan Lerman) kuin tästä maksetut lunnaat. Joku junassa vain kantaa kaunaa ko. pojalle, eikä hän ole ainut, joka astuu kyytiin niin henkilökohtaista kaunaa kuin tapporahaa kantaen.

Yllä mainittujen erinomaisten tähtien lisäksi Bullet Train on täynnä muitakin tuttuja näyttelijöitä, joista osa tekee vain cameoesiintymisen, joka tuntuu vain kaveriporukkaan mukaan haluamiselta. Sen seurauksena kaikille ei tunnu riittävän tilaa. Jopa tarinan kannalta tärkeässä osassa olevaa hahmoa esittävä Zazie Beetz tuntuu harmillisesti vain vilahtavan kuvassa.

Ohjaaja David Leitch on kuuluisa katsomossa asti tuntuvasta tylystä väkivallasta ja usein myös sen yhdistämisestä vähemmän hyvää makua osoittavaan huumoriin. Miehen filmografia on vaikuttava: John Wick, Atomic Blonde, Deadpool 2, Hobbs & Shaw ja Nobody. Bullet Train ei tuossa seurassa erityisesti erotu edukseen, vaikka erittäin viihdyttävä onkin.

Ongelma on lähinnä käsikirjoitus. Zak Olkewiczin sovitus japanilaisesta alkuteoksesta tuntuu Tarantino-wannabelta. Quentin Tarantinon puheliaat pahikset kuitenkin myös vievät tarinaa eteenpäin ja ylläpitävät jännitettä, he eivät höpötä vain osoittaakseen pikkunäppäryyttään. Tekijät ovat katsoneet tarkkaan myös Danny Boylen ja Guy Ritchien elokuvat. Ei siinä mitään pahaa ole, hyviä esikuvia kaikki tyynni. Bullet Trainilta olisi silti toivonut hieman enemmän omaperäisyyttä – ja ehkä pari yllätyskäännettä vähemmän.

Vaikka juoni on ennemmin selviytymistaistelua kuin seurattavaa tarinaa, se pitää otteessaan ja saa ylilyönneillään jopa nauramaan – vaikka lopussa paljastettu syy kaikelle ei täysin vakuutakaan.

Jouni Vikman

Bullet Train -elokuvan traileri

Lisää luettavaa