Etsi
John Krasinski vuolee kultaa uusimmalla leffallaan. Pienimuotoinen mutta ääripelottava Hiljainen paikka on suosionsa toki ansainnut.
Vuonna 2016 julkaistu Rogue One: A Star Wars Story ei ole osa yhtäkään aiempaa tai tulevaa Star Wars -trilogiaa vaan ennemminkin yksi antologian osa.
Charlize Theron on ehkä tämän hetken halutuin tähti. Hänet nähdään pian ensi-iltansa saavissa Gringossa ja Tullyssa. Töitä riittää.
Järeästi varustetut poliisit kurvasivat paikalle.
Onkohan tuossa työyhteisössä lainkaan häiriköitä?
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut toimintaelokuva Wanted.
Kausi yhdeksän kuulostaa lupaavalle!
Tulevassa leffassa Breaking Bad -tähden kanssa.
Zombie-leffa ajalta, kun zombiet eivät olleet vielä massasuosiossa.
Valtava romaanisarja on osoittautunut vaikeaksi palaksi elokuva-adaptaatiolle.
1800-luvulla elänyt leluntekijä on antanut luomuksilleen elämän.
Onko pääosanesittäjä lopulta selvillä?
Saapas nähdä, miten koomikko tästä selviää.