Nyt Netflixissä: Legendaarisen saagan keskelle ympätty Star Wars -elokuva, jonka huikea tarina sekä ihastutti että vihastutti

Vuonna 2016 julkaistu Rogue One: A Star Wars Story ei ole osa yhtäkään aiempaa tai tulevaa Star Wars -trilogiaa vaan ennemminkin yksi antologian osa.

12.4.2018 12:04

On Star Wars -elokuvia ja on Star Wars -elokuvia. Joidenkin mielestä vain ensimmäisessä, toisessa tai kolmannessa trilogiassa olevat elokuvat ovat niitä oikeita Tähtien sota -teoksia, ja toisten mielestä kaikki virallisesti tehdyt elokuvat, sarjat, kirjat ja muut tuotteet ovat osa kaanonia.

Vuonna 2016 julkaistu Rogue One asettaa faneille mielenkiintoisen haasteen. Se julkaistiin vuosi Episodi VII – The Force Awakens -elokuvan jälkeen, joka oli uuden kolmannen trilogian ensimmäinen elokuva, ja se sijoittuu juonellisesti suoraan vuonna 2005 julkaistun Episodi III:n ja ja vuonna 1977 julkaistun Episodi IV:n väliin.

Elokuvasarjan keskellä itsenäisenä elokuvana julkaistu Rogue One on nerokas tarina, joka haastaa monet fanien ennakkokäsitykset koko Tähtien sota -maailmasta. Elokuvan pääosissa on monipuolinen ryhmä, joka heijastaa sekä kyseisen universumin että nykymaailman monimuotoisuutta.

Rogue One: A Star Wars Story on nyt katsottavissa Netflixin suoratoistopalvelussa.

Katso traileri alta!

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia