Etsi
Kuulostaa jännittävältä.
DC:n elokuvauniversumi on ollut myllerryksessä Batman v Supermanin ja Suicide Squadin jälkeen.
Katuikohan myöhemmin?
Annabella Sciorra ja Daryl Hannah ovat viimeisimmät näyttelijättäret, jotka ovat avautuneet Harvey Weinsteinin törkeästä käytöksestä.
Carne y Arena -teos palkitaan kontribuutiostaan elokuvakerronnalle.
Hittisarja Stranger Thingsin tähti ei päässyt juuri julkaistun toisen kauden ennakkonäytökseen USA:han, koska hänen laukustaan löytyi kokaiinijäämiä.
Mel Gibson, Danny Glover ja ohjaaja Richard Donner loivat 80-luvun komediallisen toiminnan. Tappavat aseet ovat hilpeitä ja toimintapitoisia huumoripommeja.
Ohjaajan uusin elokuva veti miehestä mehut – vaikkei sapattivuosikaan pelkkää lepoa tarkoita.
Todellisuus hämärtyi.
1930-luvulle sijoittuva rikoselokuva kertoo viinan salapolttajista.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Levottomat neitsyet.
Tänään nähdään televisiossa kauhuelokuva Devil vuodelta 2010.
”Olin niin omahyväinen ollessani 23-vuotias.”