The Revenant -ohjaaja palkitaan hyvin harvinaisella Oscarilla – uutuuselokuvaa et niin vain näekään

Carne y Arena -teos palkitaan kontribuutiostaan elokuvakerronnalle.

28.10.2017 12:30

Nelinkertainen Oscar-voittaja Alejandro González Iñárritu (The Revenant, Birdman) on pian viisinkertainen Oscar-voittaja, sillä Yhdysvaltain elokuva-akatemia on päättänyt palkita miehen harvinaislaatuisella Special Achievement -palkinnolla Carne y Arena (Virtually Present, Physically Invisible) -installaatiosta.

VR-teknologiaa käyttävä 6,5-minuuttinen teos palkitaan ”tunnustuksena visionäärisestä ja vahvasta kokemuksesta tarinankerronnassa”. Emmanuel Lubezkin (The Revenant, Children of Men) kuvaama installaatio laittaa käyttäjän keskelle erämaata Meksikosta Yhdysvaltoihin pyrkivien siirtolaisten matkaan. Installaatioon kuuluu iso huone, jonka lattia on peitetty hiekalla, ja jonne käyttäjä astelee paljain jaloin VR-kypärä päässään.

Cannesissa ensiesityksensä saanut Carne y Arena ei kuitenkaan ole laajalti nähtävissä. Mikäli suomalainen Iñárritu-fani halajaa nähdä kyseisen teoksen, on hänen matkattava joko Los Angelesiin, Milanoon tai Mexico Cityyn, joissa Carne y Arena on tällä hetkellä esillä.

Iñárritulle ojennettava erikois-Oscar on harvinainen tapaus. Edellisen kerran kyseinen palkinto annettiin 22 vuotta sitten, kun Toy Storyn ohjannut John Lasseter palkittiin työstään ensimmäisen tietokoneanimaationa toteutetun kokoillan elokuvan tekijänä. Akatemia on 90-vuotisen historiansa aikana antanut vain 18 tällaista erikoispalkintoa.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia