Etsi
Vuonna 2015 ilmestynyt Väkivallan vuosi (A Most Violent Year) on lisätty Netflixin valikoimaan.
Vuonna 1968 ilmestynyt Huuliharppukostaja (Once Upon a Time in the West) poistuu Netflixistä 21. kesäkuuta.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1990 valmistunut Punaisen lokakuun metsästys.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2001 valmistunut Valtikka.
Shot Caller -elokuvasta julkaistiin traileri.
Ikonisen konnan esittäminen ei tuntunut sopivalta.
Nämä elokuvat ovat pakkokatsottavaa scifi-faneille.
Legendaarinen näyttelijä kertoi asiasta muistelmissaan.
Tämän viikonlopun uutuuselokuvatarjonta ei oikein uponnut Episodin toimitukseen.
David Milchin luoma Deadwood saa fanien odottaman päätöksen, mikäli HBO vain hoitaa projektin loppuun.
Girls-sarjan luoja ja tähti Lena Dunham ei ole pelännyt kuvata alastonkohtauksia. Hän on tosin pitänyt kehoaan vain ”vitsien lähteenä”. Nyt Lena vie body positivity -aatteen aivan uusille urille tuoreen alastonkuvansa kera.
Star Wars -tähti joutuu kuumotuksen kohteeksi kesällä -67.
Nyt menestyksensä huipulla olevan käsikirjoittaja-ohjaaja sai mahdollisuuden kirjoittaa elokuvan lapsuuden lempihahmostaan. Asiat eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan.