Tiesitkö, että Guardians of the Galaxy -elokuvista tunnettu James Gunn käsikirjoitti vuonna 2002 ensi-iltansa saaneen Scooby-Doo-elokuvan?
Väkivaltaa ja mustaa komediaa monissa aiemmissa elokuvissaan viljelleen Gunnin kädenjälkeä ei ehkä tunnista koko perheen seikkailusta, mutta näin ei tilanne alun perin ollut.
Gunn on 15 vuotta Scooby-Doon ensi-illan jälkeen kirjoittanut innostuneen Facebook-postauksen, jossa valottaa Scooby-Doon tarinaa. Käsikirjoittaja paljastaa, että elokuvan alkuperäinen leikkausversio sai lapsilta kielletyn R-ikärajaluokituksen, jonka jälkeen sakset viuhuivat.
”Olin kirjoittanut räväkämmän elokuvan, joka oli suunnattu vanhemmille lapsille ja aikuisille, mutta studio puski siitä ulos siistiksi leikatun lastenelokuvan. Ja kyllä, huhut ovat totta – ensimmäinen leikkausversio sai R-ikärajaluokituksen MPAA:lta, ja naistähtien kaula-aukot poistettiin tietokoneella, jotta kukaan ei loukkaantuisi”, Gunn kertoo.
”Mutta sellaista on elämä. Minulla oli kaikesta huolimatta todella hauskaa tätä elokuvaa tehtäessä. Ja sen ansiosta sain ruokaa pöytään ja ostin auton sekä talon.”
Kokemus oli sen verran mieluinen ja rahakas, että Gunn siirtyi tekemään myös Scooby-Doo-leffan jatko-osan.