Erinomaisen vastaanoton saaneet Guardians of the Galaxy -elokuvat käsikirjoittanut ja ohjannut James Gunn on kirjoittanut pitkän Facebook-postauksen, jossa palaa siihen, miksi elokuvien tekeminen on tälle niin tärkeää.
”Tunsin itseni nuorena täysin yksinäiseksi, jopa niin pitkälle, että minulla oli ajatuksia itsemurhasta. En koskaan tuntenut kuuluvani mihinkään, minulle oli äärimmäisen vaikea löytää yhteyttä muihin ihmisiin, ja siitä huolimatta, että minua rakastettiin, minun oli vaikea kokea sitä tai ottaa sitä vastaan”, Gunn kirjoittaa.
”Mutta löysin armonaikaa pop-viihteestä… Yhtäkkiä näin ankean lähiöni yli maagisempaan maailmaan, sellaiseen maailmaan, joka oli oman mielikuvitukseni tasolla.”
Elokuvien tekemisestä Gunn löysikin itselleen tavan löytää yhteyden erilaisiin ihmisiin ympäri maailman.
”Teen töitä, koska pidän tarinoiden kertomisesta. Teen töitä, koska rakastan kollegoideni kanssa syntyvää yhteistyötä. Ja teen sitä, koska haluan löytää yhteyden ihmisten kanssa, ja helpoin tapa minulle tehdä se, on elokuvien tekemisen kautta.”
Gunn paljastaa samalla työskentelevänsä jo Guardians of the Galaxyn toisen jatko-osan parissa – vaikkakin vasta aikaisessa vaiheessa.