Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut Fair Game.
Lisää outoja väitteitä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2005 valmistunut Merijalkaväen mies.
Näyttääpä muuten upealta. Siis oikein todella upealta.
Johnny Deppin ja hänen ex-manageriensa välinen oikeusjuttu alkaa saamaan eeppisiä mittoja.
Hakkerit uhkaavat julkaista suuren määrän leffoja ja tv-sarjoja, mikäli heidän vaatimuksiinsa ei suostuta.
Veteraaniohjaajan viides pitkä elokuva jatkoi miehelle tutun genren parissa.
Nyt ei onnistunut.
Väkivaltainen ja paikoin inhottava tarina on visuaalisesti hieno ja juoneltaan yllättävä.
It Comes At Night kerää ylistystä ensimmäisen esityksensä jälkeen.
Surkeat kelit olisivat viime viikonloppuna suosineet elokuvissakäyntiä. Suomalaiset vain eivät käy vappuna leffassa. Ja vaikka kävisivätkin, niin sunnuntaina kiinni pysyneet teatterit olisivat tehneet sen hankalaksi. Se näkyy myös katsojaluvuissa.
Daniel Craigin paluu James Bondin rooliin on yhä epävarmaa ja 007:n oikeudet ovat tällä hetkellä useiden eri studioiden tarjouskilvan kohteena, joten ensi-iltaan on vielä pitkä matka.
The VelociPastor alkoi hupiprojektina feikkitrailerin muodossa. Nyt siitä on kuitenkin jostain syystä tulossa ihan oikea leffa. Ja millainen se onkaan!