Johnny Deppin väitetään hiljentäneen ihmisiä – salaisia sopimuksia

Lisää outoja väitteitä.

3.5.2017 05:35

Johnny Deppiä käy melkein sääliksi. Miehellä on takanaan katkera ero Amber Heardin kanssa, mutta näyttelijä on jälleen ongelmissa. Tällä kertaa tähden taloutta hoitaneen yrityksen kanssa.

Uutisoimme aiemmin, miten The Management Group -niminen yhtiö, joka on hallinnoinut Deppin omaisuutta väitti näyttelijän käyttäneen omaisuuttaan leväperäisesti. Nyt väitöksiä sataa lisää.

Yhtiö sanoo, että Depp on käyttänyt miljoonia päästäkseen eroon ongelmista lain kanssa. Käytännössä hän on väitetysti maksanut rahaa ja tehnyt salaisia sopimuksia asioista, jotka olisivat muuten saattaneet päätyä esimerkiksi oikeuteen tai lehtien palstoille.

Tähden asianajajat vastasivat muun muassa, että yrityksellä on tavoitteena tuhota Deppin ura. Aiemmin yritys väitti, että Depp olisi käyttänyt kuvauksissa apuvälineitä.

Lähde: Hollywood

Lisää luettavaa