Mortdecai

GENRE , ENSI-ILTA 30.01.2015 TÄHDET

Johnny Depp on hyvää vauhtia toilailemassa itseään Hollywoodin roskalistalle. Rommipäiväkirjasta (2011) alkanut viiden flopin alamäki jatkuu tässä Deppin uran ehkä huonoimmassa elokuvassa. Käsikirjoittajana paremmin tunnetun David Koeppin ohjaamasta Mortdecaista on vaikea löytää mitään kehuttavaa. Koko elokuva tuntuu olevan vain näyttelijäporukan känniviikonlopun tulosta, sillä ainoastaan Gwyneth Paltrow ja Paul Bettany tuntuvat ottavan näyttelemisen edes jossain määrin tosissaan.

Johnny Deppin esittämä Mortdecai on alkoholilla kyllästetty eksentrinen taidekauppias ja huijari. Vitsikkäillä viiksillä (ja voi kuinka niistä vitsiä väännetäänkin!) varustettu Mortdecai saa Britannian tiedustelupalvelulta MI5:ltä tehtäväkseen löytää varastettu Goyan maalaus, johon on merkitty tilinumero, joka johtaa kadonneen natsikullan jäljille. On jotenkin eriskummallista, miten näinkin yksinkertaisen juonen ympärille on saatu ympättyä vain huonoja vitsejä, todella kevyttä slapstick-kohellusta ja täysin ylinäyteltyjä roolisuorituksia.

Elokuvan ainoat valonpilkahdukset ovat Paltrow’n esittämä Johanna-vaimo sekä Bettanyn näyttelemä kovia kokeva Mortdecain Jock-apuri. Molemmat vetävät roolinsa hyvin, lankeamatta muiden näyttelijöiden typeriin maneereihin. Varsinkin Bettanyn pokkaa pitää kiitellä, kun Depp hölmöilee kohtauksesta toiseen täysin päämäärättömästi ja mitä ilmeisimmin vailla ohjaajan opastusta.

Ewan McGregorin esittämä MI5:n agentti ja Johannan kilpakosija Martland on varsin onneton ja huomaamaton hahmo, joka katoaa liian syvälle itseensä uppoutuneen Deppin varjoon. Olivia Munnin miestennielijäklisee Georgina on myös täydellisen mitäänsanomaton sivuhahmo, jonka tarkoituksena on vain luoda jännitettä itsenäisen ja älykkään Johannan ja typerän Mortdecain välille.

Komediaelokuvaksi määritellyn Mortdecain huumori uppoaa luultavasti vain teini-ikäisille ja sitä nuoremmille. Useaan kertaan toistuvat vitsit ovat puisevia, ja näistä jokainen on kuultu jo elokuvan ensimmäisen 45 minuutin aikana. Ja tästä johtuen, koska leffalla on mittaa tunti ja 46 minuuttia, elokuva muodostuu loppua kohden ennemminkin unettavaksi kärsimykseksi kuin hauskaksi kokemukseksi.

Lopputekstejä lukiessa huomaa ihmettelevänsä kuinka tällainen elokuva on päässyt yleensä niin tiukan Hollywood-seulan läpi, mutta ehkä Deppin viides floppi opettaa tuottajillekin jo jotain. Mortdecai on lopulta vain Deppin tylsääkin tylsempi maneeri- ja egotrippailushow, joka jatkaa Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1998) löydetyn hahmon uudelleenkierrätystä. Deppin jacksparrowit ja huntersthompsonit on jo nähty, mies voisi välillä keskittyä johonkin rakentavampaan. Ja ne viikset, ne viikset!


Aiheeseen liittyvät elokuvat