Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa piinaava selviytymistaistelu – pysäköintihallissa pääsee helvetti irti

Elokuvan IMDb-arvosana on 5,9.

Julkaistu:

Angela on kunnianhimoinen uranainen, joka jää jouluaattona ylitöihin muiden jo suunnatessa juhlimaan. Kun hän lopulta myöhään illalla pääsee lähtemään ja suuntaa toimistorakennuksen maanalaiseen parkkihalliin, tilanne saa ikävän käänteen: hänen autonsa ei käynnisty, eikä hallissa ole ketään auttamassa. Tilannetta pahentaa se, ettei kännykkä löydä verkkoa ja rakennuksen ovet lukittuvat automaattisesti.

Angela huomaa kuitenkin nopeasti, ettei hän olekaan hallissa täysin yksin. Häntä rientää auttamaan Thomas, rakennuksen ystävällinen ja sympaattinen yövartija. Angelan kauhuksi Thomasin avuliaisuuden takaa paljastuu kuitenkin synkkä salaisuus: hän on seurannut Angelaa jo pitkään ja kehittänyt tästä itselleen vaarallisen pakkomielteen.

Kun Angela tajuaa olevansa loukussa, alkaa armoton ja verinen kissa ja hiiri -leikki. Nyt hänen on käytettävä nokkeluuttaan päästäkseen pakoon piinaajaansa – ja pysyäkseen hengissä.

P2 (2007) on tiivistunnelmainen kanadalais-yhdysvaltalainen kauhutrilleri. Klaustrofobiseen miljööseen sijoittuvan elokuvan ohjasi Franck Khalfoun (Maniac, 2012), ja sen pääosissa näyttelevät Rachel Nichols (The Amityville Horror, 2005) ja Wes Bentley (American Beauty, 1999).

Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa veristä kauhua – katsojat päättävät, kuka tosi-tv-tähdistä saa elää

Tämän Suomen televisiossa nimellä P2 – Pelon vallassa esitetyn K-18-kauhuelokuvan voi katsoa vielä hetken aikaa ilmaiseksi Rakuten TV:ssä (jossa mainitaan virheellisesti elokuvan ikärajaksi K-16). Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi 5.1 tai 2.0. Elokuvan kesto on 98 minuuttia.

Elokuva kuuluu myös Lionsgate Plussan valikoimaan.

Alla elokuvan juliste, traileri ja triviaa.

Youtube video

TRIVIAA:

  • Elokuva kuvattiin kahdessa kuukaudessa, ainoastaan öisin, toiminnassa olevassa torontolaisessa parkkihallissa.
  • Vuonna 2010 New York Timesille antamassaan haastattelussa Wes Bentley kertoi, että tämä elokuva tehtiin hänen vuosikymmenen kestäneen, erittäin vakavan kokaiini- ja heroiiniriippuvuutensa keskivaiheilla. Hän myönsi ottaneensa tuona aikana vastaan vain muutamia elokuvarooleja – ainoastaan saadakseen rahaa huumeiden ostamiseen.
  • Elokuvan juoni on hyvin samankaltainen kuin vuoden 1991 B-trillerissä Loukussa (Lower Level).

Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa hurmeista gorekauhua – Peter Jacksonin hehkuttama kulttihitti

Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa ihanan överi K-18-rock-ooppera

Lue myös: Vielä hetken ilmaiskatselussa: Psykoottinen mies piileskelee onnellisen perheen ullakolla