Nyt suoratoistossa: Syrjäytynyt teinityttö löytää elämänsä ystävän – haudan takaa

Elokuvan IMDb-arvosana on 6,1.

Julkaistu:

Lisa Swallows on sulkeutunut ja väärinymmärretty goottityttö, joka suree äitinsä traagista kuolemaa. Hänen isä on mennyt uusiin naimisiin narsistisen naisen kanssa, ja Lisa yrittää parhaansa mukaan selviytyä arjesta ilkeän äitipuolen, uuden koulunsa sekä ylipositiivisen cheerleading-siskopuolensa Taffyn kanssa. Lisa tuntee olevansa täysin ulkopuolinen omassa elämässään.

Lisan henkireikänä toimii kodin lähellä sijaitseva hylätty, vanha viktoriaaninen hautausmaa. Hän viettää siellä aikaa erityisesti vuonna 1837 kuolleen nuoren miehen haudan äärellä. Erään vaikean ja nöyryyttävän illan päätteeksi Lisa murehtii haudan luona ja tulee toivoneeksi, että saisi olla yhdessä tuon menneisyyden nuorukaisen kanssa. Pian Lisan lähdettyä raju ukkosmyrsky iskee alueelle, ja mystinen vihreä salamanisku herättää haudassa lepäävän vainajan takaisin elävien kirjoihin.

Tämä herännyt zombimainen nuorimies seuraa Lisaa tämän kotiin. Hän on mykkä, likainen ja vuosisatojen haudassa makaamisen jäljiltä hieman rähjääntynyt – mutta ensimmäisen säikähtämisen jälkeen Lisa ei enää pakene, vaan päättää piilottaa hänet vaatekaappiinsa.

Tästä käynnistyy kaksikon erikoinen, synkkä ja kiero suhde. Mies tarvitsee uusia, toimivia ruumiinosia, ja Lisa puolestaan ystävän purkaakseen patoutunutta raivoaan. Tämä johtaa yhä odottamattomampiin ja julmempiin tilanteisiin.

Vuoteen 1989 sijoittuva Lisa Frankenstein (2024) on Robin Williamsin (1951-2014) tyttären Zelda Williamsin ohjaama kauhukomedia. Leffan pääosissa näyttelee Kathryn Newton, Liza Soberano ja Cole Sprouse.

Episodin arviossa elokuva sai kolme tähteä:

Zelda Williams ohjaa lyhyitä irtohetkiä ihan kiitettävällä taidolla, vaikka ei mitään katsojaa säväyttävää tai yllättävää juurikaan saa aikaan. Sekasotkusta on silti mahdotonta päätellä, minkä lopputuleman puolesta katsojan pitäisi jännittää tai edes kenen puolesta!

Lue myös: Nyt suoratoistossa: Hyytävää psykologista kauhua – “Sydney Sweeney parhaimmillaan”

Lisa Frankenstein kuuluu yksinoikeudella Viaplayn valikoimaan. Elokuvan ikäraja on K-16 ja kesto 98 minuuttia.

Youtube video

Lue myös: Nyt suoratoistossa: Sotalaiva uppoaa ja merestä nousee tappajahai – toisen maailmansodan karmiva tositarina

Lue myös: Vielä hetken ilmaiskatselussa: Psykoottinen mies piileskelee onnellisen perheen ullakolla

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Harvinaista herkkua – kotimainen komedia, josta et tiedä mitä odottaa