Etsi
Näyttelijä Lisa Lynn Masters on kuollut.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut scifin ja sotaelokuvan yhdistelmä Battleship.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1984 valmistunut Uuno Turhapuro armeijan leivissä.
Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarja on suosittu nuortenkirjasarja. Netflixille sarja päätyy jo tammikuussa ja nyt siitä on tarjolla ensimmäinen traileri.
Netflixiin on lisätty vuonna 2015 ilmestynyt Tomorrowland – A World Beyond.
Iron Man -näyttelijä tekee debyyttiohjauksensa tuottamansa tv-sarjan pilottijaksossa.
Surullista.
Näyttelijä selvisi säikähdyksellä.
Uutta animaatiota Disneyltä.
A Single Man ja Yön eläimet -elokuvien ohjaaja paljastaa seuraavan projektin olevan jo suunnitteilla.
Stuntnäyttelijälle sattui tapaturma kuvauksissa.
The House of the Devil ja In a Valley of Violence -elokuvien ohjaaja menetti elokuvansa studion saksille.
Stranger Things ylitti kaikki odotukset. Sen 80-lukulainen estetiikka vetosi nostalgiannälkäisiin ja hatunnostot tuttujen kauhu- ja scifi-leffojen suuntaan kiinnostivat taas genrefaneja. Se oli täydellisesti ajoitettu kauhu-tv-sarja.