Nyt Netflixissä: ohjaaja pyysi nimensä poistettavan kauhuelokuvan jatko-osasta – ei onnistunut

The House of the Devil ja In a Valley of Violence -elokuvien ohjaaja menetti elokuvansa studion saksille.

17.11.2016 11:32

Netflixiin on tällä viikolla lisätty vuonna 2009 ensi-iltansa saanut Cabin Fever 2: Spring Fever -kauhuelokuva.

Eli Rothin (Hostel) kauhuohjaajan uran startanneen Cabin Feverin jatko-osan on ohjannut Ti West, joka on useaan eri otteeseen painottanut, ettei valmis elokuva ole se, jota ohjaaja lähti studion luvalla tekemään. Westin näkemys ei kuitenkaan kuvausten päätyttyä kelvannutkaan tuottajille, jotka päättivät saksia tekeleen kokonaan uusiksi.

Elokuva saatiin valmiiksi jo vuonna 2007, mutta se hyllytettiin kahdeksi vuodeksi. West pyysi saada nimensä pois elokuvan lopputeksteistä – tilalle olisi tullut surullisenkuuluisa Alan Smithee – mutta koska tämä ei ollut ohjaajien liiton jäsen, ei nimen vaihto ollut mahdollista.

Lähde: IMDb, Allflicks

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia