Variety kertoo, että neljäs Perhe on painajainen -elokuva on saanut uuden tähtikiinnityksen.
Elokuvassa Stiller on saman ikäinen kuin oli De Niro ensimmäisessä elokuvassa. Fockerin lapset ovat kasvaneet ja he palaavat kotiin tapaamaan omat vanhempansa.
Ben Stiller, Robert De Niro ja Teri Polo palaavat rooleihinsa. Mukaan mahtuu myös uusi kasvo, Wickedistä Oscar-ehdokkuuden saanut Ariana Grande. Nyt myös kaikissa kolmessa elokuvassa nähty Owen Wilson palaa mukaan.
Elokuvan ohjaa ja käsikirjoittaa aiempien elokuvien toinen käsikirjoittaja John Hamburg. Maailmanensi-ilta nähdään marraskuun 25. päivä 2026.