Clint Eastwoodin uraa ei voi kuin ihailla. On käsittämätöntä, että toukokuussa 94 vuotta täyttänyt tervaskanto ohjaa ja näyttelee edelleen. Uusi ohjaustyö Juror No. 2 on purkissa ja saa lähikuukausina ensi-iltansa. Sitä odotellessa televisiossa esitetään vuonna 2021 valmistunut edellinen ohjaustyö Cry Macho, jossa Eastwood näyttelee myös pääosaa.
Cry Machon tarina ja päärooli on kuin räätälöity Eastwoodille. Parhaat päivänsä nähnyt rodeoratsastaja saa entiseltä pomoltaan (kantrimuusikko Dwight Yokam) tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Edessä on matka Meksikoon noutamaan 13-vuotiasta poikaa, joka pitää palauttaa isälleen.
Asetelmaltaan elokuva muistuttaa Armottoman ja Gran Torinon yhdistelmää. Valitettavasti Cry Macho ei ole läheskään yhtä hyvä. Tarinan käänteet on helppo arvata, ja meksikolaiset sivuhahmot ovat suorastaan kliseisiä. Silti elokuvassa on jotain sympaattista, ja Eastwood kannattelee sitä pelkällä karismallallaan.
Teinipoikaa esittävän Eduardo Minettin ja Eastwoodin välillä on mukavaa sanailua, ja matkalle mukaan napattu tappelukukko tuo koomista lisää. Silti Cry Macho olisi hyvin vaatimaton elokuva ilman Eastwoodin läsnäoloa.
Cry Macho nähdään nyt Suomen televisiossa ensimmäistä kertaa. Luvassa on kolme esitystä.
- La 7.9.2024 klo 21.00, TV5
- Ti 10.9.2024 klo 21.00, Kutonen
- Pe 13.9.2024 klo 23.35, TV5
Katso traileri alta.