Tänään nähdään televisossa vuonna 2018 valmistunut Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset.
J.K. Rowlingin kynäilemä jatko velhotarunsa laajennusosalle on detaljeja pursuavaa faninannaa Harry Potterinsa tunteville. Se on kiintoisa jatko saagaan, vaikka elokuvana teosta voisikin moittia turhan sekavaksi ja täyteen ahdetuksi.
Edeltäjää tummasävyisempi tarina kuljettaa Eddie Redmaynen sympaattisen otustenystävän nyt Pariisin taianhohtoiseen rinnakkaismaailmaan.
Siellä haiskut ja muut hurmaavat ihmeotukset jäävät jopa hieman harmillisesti taka-alalle, kun ”Kauniiden ja rohkelikkojen” saippuaoopperahengessä aletaan selvitellä yhden jos toisen hyljeksityn velhon salattua syntyperää.
Kiharaisista suhdekiemuroista kiehtovin petaa jo seuraavaa osaa ja virittelee bromanttissävyistä valon ja varjon taistoa nuoren Albus Dumbledoren (Jude Law) ja hänen apean vastavoimansa Gellert Grindelwaldin (Johnny Depp) välille.
Elokuvassa näyttelevät myös Katherine Waterston, Dan Fogler, Ezra Miller ja Zoe Kravitz. Ohjauksesta vastaa useita Potter-elokuviakin tehnyt David Yates.
Depp joutui sittemmin luopumaan roolistaan Ihmeotukset-elokuvasarjassa, kun hän joutui kohun keskelle ex-puolisonsa Amber Heardin kanssa käydyn pitkällisen oikeuskiistan takia.
Vuonna 2022 ilmestyneessä elokuvassa Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet Grindelwaldia esittää Deppin sijaan tanskalaistähti Mads Mikkelsen.
Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset esitetään Subilla maanantaina 03.04.2023 klo 21.00. Elokuva löytyy myös HBO Maxista. Katso traileri alta.
Arvio: Janne Kaakko

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.