Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset

Visuaalisesti vaikuttava fantasiaelokuva sopii loistavasti kaamosajan todellisuuspakoon.

13.11.2018 11:11
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 14.11.2018

Heti alussa nähdään Gellert Grindelwaldin (Johnny Depp) näyttävä pako vankilasta New Yorkissa. Pakoreitti kulkee läpi taivaiden ja ukkosmyrskyn uljaissa lohikäärmevaunuissa. Pimeyden velhon matka johtaa Pariisiin etsimään Valio Barebonea (Ezra Miller), jonka koko taikamaailma luuli kuolleen taistelussa, jonka seurauksena Grindelwald vangittiin.

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset kuljettaa Harry Pottereista tuttuun velhomaailmaan, mutta aikaan ennen Harrya. Elokuva on jatkoa vuonna 2016 ensi-iltansa saaneelle Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvalle. Tarinan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun loppupuolen Lontooseen ja Pariisiin. Käsikirjoituksen molempiin David Yatesin ohjaamiin elokuviin on tehnyt itse loistava J.K. Rowling.

Vankilapaon jälkeen Grindelwaldin tavoitteena on kerätä velhojoukot taakseen voidakseen hallita velhomaailman lisäksi ei-taikovia, jästejä, eli meidän kielellämme tavallisia ihmisiä, joilla ei ole maagisia kykyjä. Tylypahkan rehtorin ja voimakkaan velhon Albus Dumbledoren (Jude Law) on estettävä Grindelwaldin aikeet, mutta hän tarvitsee siihen apua.

Taikaministeriö on määrännyt Lisko Scamanderin (Eddie Redmayne) matkustuskieltoon. Hirviökuiskaaja on jumissa Lontoossa eikä pääse tekemään työhönsä liittyvää tärkeää tutkimusta koko maailman ihmeotuksista. Kun Dumbledore pyytää häneltä apua Valion pelastamiseen ja Grindelwaldin suunnitelmien estämiseen, kieltäytyy hän ensin kunniasta, sillä se vaatisi matkustamista Pariisiin. Lopulta Scamander päättää kuitenkin rikkoa matkustuskieltoa yhteisen hyvän vuoksi. Ei ole pahitteeksi, että Scamanderin sydämen vienyt velhokaunotar (Katherine Waterston) majailee hänkin Pariisissa.

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset tavoittaa Harry Pottereista tutun maagisen maailman. Kaksituntinen elokuva tarjoaa ilahduttavia keksintöjä, ennennäkemättömiä loitsuja sekä tietysti söpöjä ja hurjia taikaolentoja. Elokuva esittelee Tylypahkastakin tuttuja taruolentoja sekä niiden henkilöiden seikkailuja, joista Harry luki historiankirjoistaan. Ihmeotus-sarjan toinen elokuva avaa kiinnostavasti monen kirjasarjasta tutun pahiksen taustatarinaa.

Elokuvan heikkous on liian monen eri tarinalinjan kuljettaminen rinnakkain. Jos ei ole lukenut pottereitaan tai muista kaikkia juonenkäänteitä, menee helposti sekaisin yrittäessään seurata monen hahmon tarinaa samanaikaisesti. Toki elokuva tarjoaa myös paljon sellaisia tarinoita, joita ei Harryn matkassa vielä kuultu. Joitain kohtauksia ja hahmoja on lisätty tarinaan ihan vain velhomaailman luomien kutkuttavien mahdollisuuksien vuoksi ilman, että ne kuljettaisivat juonta eteenpäin tai olisivat tarinan kannalta kovin olennaisia. Eikä siinä mitään, mutta niitä olisi voinut säästää vaikkapa sarjan tuleviin elokuviin, joita on luvassa vielä kolme.

Ilahduttavia asioita elokuvassa ovat Jude Law nuorena Dumbledorena, Johnny Depp karmivana Grindelwaldina sekä hurmaava Eddie Radmayne sympaattisen ujona Scamanderina. Vaikuttavista naisrooleista mainittakoon Zoë Kravitz Leta Lestrangena.

 

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset -elokuvan traileri

Lisää luettavaa