Tänään tv:ssä: James Bond ja Indiana Jones samassa elokuvassa – Vuoden 1989 suurin hitti

Episodin tähdet ★★★★

Julkaistu:

Vuonna 1989 valmistuneessa kolmannessa seikkailussaan Indiana Jones ja viimeinen ristiretki Harrison Fordin esittämä sankarimme metsästää pyhää Graalin maljaa yhdessä isänsä professori Henry Jonesin kanssa.

Elokuvan alkujaksossa 13-vuotiasta Indyä esittää nuorena kuollut River Phoenix (1970–1993).

Elokuvasarjan kolmas osa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki palautti takaisin ykkösosan toimiviksi havaitut elementit: arkeologian, natsit ja Raamatusta tutun reliikin metsästyksen kohteeksi.

Aiempien Indiana Jones -elokuvien tapaan Viimeisestä ristiretkestä tuli jättimenestys. Se oli maailman eniten lipputuloja kerännyt elokuva vuonna 1989. Varmaan ei haitannut, että James Bond -legenda Sean Connery (1930–2020) esitti päähenkilön isää.

Lue myös: Vuonna 1989 ilmestyi mullistava supersankarielokuva – Näin Batmanista tuli synkkä ja musta

Lippukassoilta kertyi dollareita maailmanlaajuisesti hieman yli 474 miljoonaa, mikä oli yli sata miljoonaa enemmän kuin kahdella ensimmäisellä elokuvalla. Saman vuoden elokuvista taakse jäi muun muassa Tim Burtonin Batman, jonka lipputulot olivat noin 411 miljoonaa.

Indiana Jones ja viimeinen ristiretki esitetään nyt televisiossa kaksi kertaa:

  • Ma 20.10.2025 klo 21.00 · Nelonen
  • La 25.10.2025 klo 22.00 · Nelonen

Elokuvan voi katsoa myös SkyShowtimesta. Katso traileri alta.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.