Tänään nähdään televisiossa vuonna 2023 valmistunut kotimainen elokuva Neljä pientä aikuista.
Rakkaudesta kertovia elokuvia mahtuu 13 tusinaan, mutta rakkauden olemusta ja ulottuvuuksia vakavasti pohtivat elokuvat ovat silti harvinaisia kuin kanan hampaat. Selma Vilhusen kirjoittama ja ohjaama Neljä pientä aikuista on lajissaan poikkeus: arkisen ihmissuhdetarinan kautta se asettaa haastavia kysymyksiä siitä, mitä vapaus ja vastuu tarkoittavat rakkaudessa.
Lähtökohta on perinteinen. Menestyvä poliitikko Juulia (Alma Pöysti) on naimisissa Matiaksen (Eero Milonoff), vastikään kirkkoherraksi nimitetyn papin kanssa. Heidän avioliittonsa vaikuttaa onnelliselta ja alun lemmiskelykohtauksen perusteella myös seksuaalisesti aktiiviselta. Siitä huolimatta Matiaksella on sivusuhde yksin asuvan Ennin (Oona Airola) kanssa.
Kun Matiaksen uskottomuus paljastuu, Juulia joutuu vaikeiden valintojen eteen. Ensiraivosta ja surusta toivuttuaan hän päätyykin tekemään yllättävän ehdotuksen. Jos kahden kauppa ei Matiakselle riitä, ehkä heidän pitäisi avata avioliittonsa – omaksua polyamorinen elämäntapa.
Pian myös Juulia löytää itselleen rakastajan: polyamorisessa suhteessa jo ennestään elävän Miskan (Petu Wikström). Vähän aikaa näyttää siltä, että suhdeneliö tuo lisäarvoa jokaisen osapuolensa elämään. Mutta vapauden kasvaessa kasvaa myös vastuu, ja neljän ihmisen ongelmissa on enemmän soviteltavaa kuin kahden.
Lue myös: Alli Haapasalon vankimielisairaalaan sijoittuva elokuva sai kansainvälisen jakelusopimuksen
Vilhusen elokuva ei tarjoa katsojalle valmiita vastauksia vaan havainnoi ihmissuhteiden dynamiikkaa, kyseenalaistaa yleisesti hyväksyttyjä totuuksia ja johdattaa hienovaraisesti katsojankin pohtimaan oman elämänsä valintoja ja niiden perusteita.
Elokuvan keskeiset näyttelijät tekevät erinomaista työtä. Erityisesti Alma Pöysti säteilee roolissaan sekä vapautunutta itsevarmuutta että uudenlaista aistillisuutta, mutta tulkitsee myös petetyn vaimon tuskaa lähes pelottavan aidosti.
Itselleni elokuvan ainoa häiritsevä seikka on Matiaksen ammattiin ja luonnekuvaan liittyvä ristiriita. Toki kirkonmies voi vaimoaan pettää ja ehkä polyamoriastakin innostua, mutta kun tähän lisätään vielä huumeiden rutinoitu viihdekäyttö, alkaa henkilöhahmon uskottavuus säröillä.
Neljä pientä aikuista esitetään nyt Yle Teemalla kolme kertaa:
- Ti 11.11.2025 klo 21.00
- Pe 14.11.2025 klo 22.30
- Su 16.11.2025 klo 15.20
Elokuva on katsottavissa Areenassa 9.1.2027 saakka. Alla traileri.
Arvio: Tarmo Poussu
