Tänään tv:ssä: Taistelujen kauhuja kuvataan harvinaisen uskottavasti – Vuoden 1986 sotaelokuva voitti neljä Oscaria

Episodin tähdet ★★★★★

Julkaistu:

Ennen 80-luvun puoliväliä lähinnä käsikirjoittajana tunnettu Oliver Stone jätti nimensä lähtemättömästi elokuvan historiaan ohjaamalla sotaelokuvan Platoon – nuoret sotilaat.

Vuonna 1986 valmistunut Platoon oli aikanaan ehdolla kahdeksalle Oscarille ja voittikin niistä neljä, mukaan lukien parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan palkinnot. Stone on itse Vietnamin veteraani, ja Platoon perustuu hyvin pitkälle hänen omiin kokemuksiinsa.

Kun ohjaaja-käsikirjoittaja on henkilökohtaisesti kokenut kaiken kuvaamansa, todenmukaisuus on ylittämättömällä tasolla. Ei ole vaikea uskoa, että Platoonin keskenään kiistelevät amerikkalaissotilaat perustuvat tosielämän hahmoihin.

Lue myös: Viiden tähden muistelmateos – Ohjaajalegenda Oliver Stone kulkee valoa kohti

Lue myös: Charlie Sheenin värikkäästä elämästä kertova dokumentti kohosi välittömästi Suomen katsotuimmaksi Netflix-elokuvaksi

Pääosassa nähdään Charlie Sheen yhdessä ensimmäisistä elokuvarooleistaan. Sheenin esittämä nuori Chris jättää collegen kesken ja lähtee vapaaehtoisena Vietnamiin, missä hän kokee sodan kauhut.

Willem Dafoen esittämästä kersantti Eliasista tulee Chrisille eräänlainen isähahmo. Pahin vihollinen tuntuu olevan omien joukkojen kersantti Barnes (Tom Berenger).

Charlie Sheen on elämänsä roolissa kokemattomana sotilaana. Samuel Barberin lohduttoman kauniin musiikin käyttö tapahtumien tukena osoittaa kiistatonta neroutta.

Platoon esitetään Yle Teemalla lauantaina 4.10.2025 klo 21.00. Areenassa 1.1.2026 saakka. Elokuva kuuluu myös Prime Videon valikoimaan. Katso traileri alta.

YouTube video