Tänään nähdään televisiossa vuonna 2021 valmistunut dokumentti Maestro Ennio Morricone, jota esitettiin teattereissa alkuperäisellä nimellä Ennio.
Kukaan ei voi kiistää säveltäjä Ennio Morriconen (1928–2020) vaikutusta elokuvamusiikkiin. Morricone aloitti uransa trumpetistina ja ryhtyi myöhemmin opiskelemaan säveltämistä. Klassisen musiikin piirissä katsottiin erityisesti siihen aikaan pahalla silmällä, jos säveltäjä ”alentaa itsensä” tekemällä musiikkia elokuviin. Morricone tarvitsi kuitenkin töitä ja elokuvat veivät mennessään: uransa aikana yli 400 elokuvaa ja tv-sarjaa säveltänyt työnarkomaani teki laaja-alaisesti kunnianhimoisia sävellyksiä, myös elokuvien ulkopuolelle.
Morricone kokeili uutta ja keksi uusia keinoja viedä elokuvamusiikkia eteenpäin. Moni dokumentissa nähtävä kollega yhtyy ajatukseen, ettei elokuvamusiikki olisi kehittynyt tähän pisteeseen ilman Morriconen pioneerimaista työtä.
Elokuvan on ohjannut Giuseppe Tornatore, joka sai Morriconen omaan Cinema Paradisoonsa kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Onneksi, sillä musiikki nosti elokuvan uudelle tasolle. Morriconen musiikki nosti oikeastaan monen elokuvan uudelle tasolle: olisi vaikea kuvitella esimerkiksi Sergio Leonen Hyviä, pahoja ja rumia tai Huuliharppukostajaa ilman niitä ikonisia sävellyksiä.
Tornatore aloitti dokumentin tekemisen hyvissä ajoin, sillä Morricone ehti olla mukana sen tekemisessä. Morriconen rutiineja ehdittiin kuvata, sekä kuulla maestron omia näkemyksiä omasta elämästään ja urastaan. Mikä parasta, Morricone on dokumentissa avoin ja herkkä. Tornatore osaa peilata taitavasti säveltäjän henkilökohtaista elämää tämän uran kautta. Pääpaino on aina työssä, ja jopa musiikin teoriaa ehditään hieman käydä läpi.
Dokumenttia varten on tehty lukuisia uusia haastatteluja, vaikka myös muutamia arkistohaastatteluja jouduttiin käyttämään. Elokuvassa kuullaan muun muassa John Williamsia, Hans Zimmeriä, Clint Eastwoodia ja Quentin Tarantinoa.
Vaikka dokumentti kestää kaksi ja puoli tuntia, aika ei käy missään vaiheessa pitkäksi. Se on niin hienosti ja tarkasti rakennettu. Päin vastoin, lyhyemmässä olisi saattanut jäädä jotakin tärkeää pois, kun tuskin tässäkään ehdittiin perehtyä kaikkeen perehtymisen arvoiseen.
Maestro Ennio Morricone on viime aikojen suurimpia dokumenttitapauksia. Se tarkastelee Morriconea ulkopuolelta, mutta porautuu samalla mestarin mieleen. Toista samanlaista elokuvasäveltäjää ei tule. Elokuva on kohdettaan arvostava, mutta ei sorru liialliseen henkilöpalvontaan – jos kohta Morricone tosin on henkilö, jota voisi vähän palvoakin. Säveltäjä osaa olla myös itsekriittinen. Kun häntä verrataan Mozartiin, jalat pysyvät maassa. ”Katsotaan 200 vuoden päästä.”
Maestro Ennio Morricone esitetään Yle Teemalla 23.11.2023 klo 22.02. Areenassa 30.4.2025 saakka.
Arvio: Jesse Raatikainen
