The Hateful Eight

GENRE ENSI-ILTA 13.01.2016 TÄHDET

Quentin Tarantinon elokuva on aina tapaus. The Hateful Eight on kolmen vuoden takaisen Django Unchainedin tapaan western, mutta tyyliltään se on aivan erilainen.

The Hateful Eightin nimi tuo mieleen John Sturgesin vuoden 1960 elokuvan Seitsemän rohkeaa miestä (The Magnificent Seven), mutta itse asiassa se ei muistuta klassisia westernejä. Eikä kyseessä ole myöskään mikään Seitsemän rohkean miehen antiteesi.

Ohjaaja on itse kertonut, että The Hateful Eight on saanut pikemminkin vaikutteita 60-luvun lännensarjoista kuten Bonanza ja High Chaparral, jotka olivat Suomessakin aikoinaan suosittuja.

The Hateful Eight sijoittuu talvisiin maisemiin muutama vuosi Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen. Samuel L. Jacksonin esittämä palkkionmetsästäjä majuri Warren pyytää kyydin postivaunuilla matkaavalta John Ruthilta (Kurt Russell). Tämäkin on palkkionmetsästäjä, jolla on mukanaan hirttotuomiota odottava Daisy Domergue (Jennifer Jason Leigh). Välietappina toimiva Minnien majatalo tuo tarinaan mukaan loput kahdeksasta keskushahmosta.

The Hateful Eightin alkupuoli on yllättävän rauhallinen, mutta ohjaajalle ominainen kekseliäs dialogi pitää mielenkiinnon yllä. Puolivälin jälkeen Tarantino pistää isomman vaihteen päälle, kun tarinan rakennetta aletaan rikkoa, ja mukaan tulee verisiä väkivallan purkauksia. Loppupuoli sijoittuu lähes kokonaan yhteen tilaan, ja se tekee elokuvasta näytelmällisen. Minnien majatalo on kuin näyttämö, ja tarinasta tulee eräänlainen murhamysteeri Agatha Christien tyyliin.

Tarantinon luottonäyttelijä Samuel L. Jackson saa kahdeksikosta eniten tilaa. Tarantinolla on ollut tapana nostaa unohdettuja tähtiä uudelleen valokeilaan, ja tällä kertaa kunnian saa Jennifer Jason Leigh, joka kiittää tekemällä raivoisan roolisuorituksen.

Tarantino on yleensä kierrättänyt elokuvissaan musiikkia sieltä täältä, mutta The Hateful Eightissä on legendaarisen Ennio Morriconen tekemä uusi upea score, joka tuo mieleen kauhuelokuvamaisia tunnelmia.

Kuten monet Tarantinon uraa seuraavat tietävät, ohjaaja rakastaa filmiä eikä pidä digitaalitekniikasta. Sen takia Tarantino halusi kuvata The Hateful Eightin 70-milliselle Ultra Panavision -filmiformaatille, jota ei ole käytetty vuosikymmeniin. Klassisten Hollywood-suurtuotantojen tapaan Tarantino halusi mukaan alkusoiton ja väliajan.

Tätä niin sanottua roadshow-versiota ei kuitenkaan Suomen teattereissa esitetä, koska se vaatisi erityiskaluston, joten meidän on tyytyminen digitaaliseen projisointiin. Sellaisenakin elokuva näyttää upealta. Tarantinon pitkäaikainen yhteistyökumppani, Oliver Stonen ja Martin Scorsesen elokuviakin kuvannut Robert Richardson on alansa huippuja. Hänen taidokkaan kameratyönsä ansiosta The Hateful Eightin sinänsä pienimuotoinen tarina lähtee visuaalisesti lentoon.


Aiheeseen liittyvät elokuvat