Tänään tv:ssä: Vuoden 2000 elokuva aloitti erikoisen trilogian – jatkoa odotettiin kuusitoista vuotta

IMDb-arvosana 7,3.

18.6.2023 06:30

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2000 valmistunut Unbreakable – Särkymätön.

Järkyttävässä junaonnettomuudessa kuolee 131 matkustajaa, ja eloon jää vain yksi: Bruce Willisin esittämä David Dunn. Eikä siinä kaikki, että vain hän jää henkiin: Dunn ei saa turmassa naarmuakaan.

Ensi alkuun koko tapahtuma näyttääkin ihmeeltä. Pian kuvioihin ilmaantuu muukalainen nimeltään Elijah Price (Samuel L. Jackson) , jolla on lievästi sanottuna omituinen selitys tapahtuneelle. Mutta onko David valmis kuulemaan totuuden?

Käsikirjoittaja-ohjaaja M. Night Shyamalan (Kuudes aisti, Signs, The Village) teki elokuvalle jatkoa kuudentoista vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2016 ilmestunyt Split ja vuoden 2019 Glass sijoittuvat samaan universumiin kuin Unbreakable.

Kolmea elokuvaa kutsutaan myös nimellä Eastrail 177 -trilogia, mikä on tullut kaikkia elokuvia yhdistävästä junaonnettomuudesta.

Unbreakable – Särkymätön esitetään Subilla sunnuntaina 18.06.2023 klo 21.00. Elokuva kuuluu myös Disney Plussan valikoimaan. Katso traileri alta.

YouTube video

Aiheeseen liittyviä elokuvia