The Knock at the Cabin ei ole M. Night Shyamalanin oman mielen sopukoista kumpuava luomus, vaan elokuva on sovitus Paul G. Tremblayn palkitusta romaanista The Cabin at the End of the World. Vaikka Shyamalan on käsikirjoittajakollegojensa (Steve Desmond ja Michael Sherman) kanssa sohinut alkuperäistarinaa punakynällä melkoisen reippaasti, kerronnan ydin on silti edelleen sama: perheen lomamökin ovea ilmestyy kolkuttamaan joukko uhkaavia vieraita, joiden mukaan koko maailman kohtalo lepää heidän käsissään.
Elokuvan näyttelijät istuvat osiinsa toimivasti, ja varsinkin ex-painija Dave Bautistasta (The Guardians of the Galaxy, Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri) on mukava nähdä aiempaa pehmeämpi puoli. Kuvakulmilla sekä kameran liikkeillä leikitellään monessa kohtaa mainiosti, ja elokuvan tunnelma pysyy tasaisen jännittyneenä alusta loppuun.
Kompastuskiveksi muodostuu kuitenkin teoksen juoni. Hahmojen motiiveista puuttuu logiikkaa, eikä tarina lopulta tarjoa katsojalle mitään kovin säväyttävää tai yllättävää. Se saa toki hetkittäin mietiskelemään syvällisempiäkin asioita, mutta kaiken kaikkiaan kokonaisuudelta jää kaipaamaan jonkinlaista kunnollista potkaisua mökkioveen pelkän kohteliaan koputtelun sijaan.
Ira Hurskainen