Vuonna 2012 ilmestynyt Prometheus oli Ridley Scottin odotettu ja kaivattu paluu vuonna 1979 käynnistyneeseen Alien-saagaan. Se ei kuitenkaan ollut varsinainen Alien-elokuvasarjan osa vaan eräänlainen vierailu samassa universumissa.
Vuoden 2017 Alien: Covenant on jo nimensä puolesta virallisesti uusi luku elokuvasarjalle, vaikka se on samalla jatkoa myös Prometheukselle.
Siirtokunta-alus Covenantin miehistö on matkalla galaksin kauimmaisella laidalla sijaitsevalle planeetalle, jonka he uskovat olevan koskematon paratiisi, mutta joka todellisuudessa onkin synkkä ja vaarallinen. Kohdatessaan ennennäkemättömän uhkan miehistön täytyy yrittää tuskaisaa pakoa.
Pääosissa näyttelevät Michael Fassbender, Katherine Waterston, Billy Crudup, Danny McBride ja Demián Bichir.
Alien: Covenantiin kohdistettiin isot odotukset, ja fanit toivoivat sen nousevan samalle tasolle kuin Scottin alkuperäinen Alien. Lopputulos oli kuitenkin useimmille pettymys, eikä elokuva saanut lipunostajia liikkeelle.
Episodi antoi Alien: Covenantille kolme tähteä arviossaan. Visuaalisuutta kehuttiin, mutta silti elokuvassa nähtiin pahoja puutteita.
”Jos pystyy katsomaan elokuvaa itsenäisenä, erittäin komeana avaruusseikkailuna, lumoutuu varmasti sen kuvista, jos typerät käänteet eivät saa hakkaamaan kämmentä naamaan”, Jouni Vikman kirjoitti.
Alien: Covenant esitetään nyt Suomen televisiossa ensimmäistä kertaa. Elokuva nähdään Subilla tiistaina 19.09.2023 klo 21.00. Elokuva kuuluu myös Disney Plussan valikoimaan. Katso traileri alta.