Tänään tv:ssä: Vuoden 2018 huippuleffaa ei moni tiedä – Rotten Tomatoes -prosentti on jäätävän kova: täydet sata

IMDb-arvosana 7,1.

16.3.2023 05:00

Vuonna 2018 valmistunut Älä jätä jälkeäkään (Leave No Trace) on kehuttu draama, jonka pääosissa näyttelevät Ben Foster (Lone Survivor, Alpha Dog) ja Thomasin McKenzie (Jojo Rabbit, Last Night in Soho).

Elokuva kertoo isästä ja hänen teini-ikäisestä tyttärestään, jotka ovat piileskelleet vuosia Oregonin metsissä. Paljastuttuaan he joutuvat tekemään ratkaisuja, jotka saattavat erottaa heidät pysyvästi.

Elokuvan ohjaaja Debra Granik tunnetaan myös Jennifer Lawrencen kehutusta läpimurtoelokuvasta Winter’s Bone.

Älä jätä jälkeäkään jäi suuren yleisön keskuudessa vähälle huomiolle, eikä sitä nähty esimerkiksi Suomen teattereissa lainkaan.

Kritiikit olivat kuitenkin ylistäviä. Rotten Tomatoes -sivuston tuoreusprosentti on täydet sata, mikä on poikkeuksellinen saavutus.

”On ironian huippu, että Älä jätä jälkeäkään jättää katsojaan lähtemättömän vaikutuksen”, kirjoitti 812filmreviews-sivuston arvostelija Robert Daniels, joka kutsui elokuvaa ”hiljaiseksi mestariteokseksi”.

”Ohjaaja Debra Granik keskittyy roolihahmojen inhimillisyteen tuomitsematta heitä millään lailla”, kuvaili FilmWeekin kriitikko Claudia Puig.

”Ben Foster tekee elämänsä roolisuorituksen ja on tyrmäävän hyvä. Elokuvassa ei ole heikkoja kohtia”, ylisti Ready Steady Cut -julkaisun kriitikko M.N. Miller viiden tähden arviossaan.

Älä jätä jälkeäkään esitetään Yle Teemalla torstaina klo 23.25. Areenassa 29. maaliskuuta saakka. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia