Puolilta päivin alkava elokuvamaratoni sisältää kolme ensimmäistä Komisario Palmu -elokuvaa.
Matti Kassilan ohjaamat ja Mika Waltarin luomaan hahmoon perustuvat rikostarinat ovat monien suomalaisten lempielokuvia. Niistä pitävät sekä suuri yleisö että kriitikot. Äreänä vanhan ajan poliisimiehenä nähdään legendaarinen Joel Rinne.
Ensimmäinen, vuonna 1960 Komisario Palmun erehdys on niistä arvostetuin. Vuonna 2012 tehdyssä Ylen uutisten kriitikkoäänestyksessä se valittiin kaikkien aikojen parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi.
Komisario Palmun erehdyksessä Palmu saa tehtäväkseen selvittää aluksi viattomalta näyttävää kuolemantapausta, jossa rattopojan ruumis löydetään uima-altaasta. Palmun nuorempia kollegoita esittävät Matti Ranin ja Leo Jokela.
Vuonna 1961 valmistunut Kaasua, komisario Palmu (1961) perustuu Waltarin romaaniin Kuka murhasi rouva Skrofin?
Vuoden 1962 elokuvassa Tähdet kertovat, komisario Palmu tutkitaan Tähtitorninmäeltä löytyneen ruumiin arvoitusta.
Joel Rinteen lisäksi elokuvien vakiokaartiin kuuluvat Matti Ranin, Leo Jokela ja Pentti Siimes.
Elokuvasarjaan kuuluu neljäskin elokuva, värillisenä kuvattu ja muutenkin muista poikkeava Vodkaa, komisario Palmu (1969), mutta sitä ei tällä kertaa televisiossa nähdä.
Kolme Palmu-elokuvaa esitetään Yle Teemalla seuraavasti:
- 12.30 Komisario Palmun erehdys
- 14.15 Kaasua, komisario Palmu
- 15.50 Tähdet kertovat, komisario Palmu
Komisario Palmun erehdys nähdään vain suorana. Muut osat ovat katsottavissa myös Areenassa.
Ennen elokuvia Pentti Siimes (1929–2016) kertoo Palmu-filmatisoinneista vuonna 2001 valmistuneessa lyhytdokumentissa. Kannattaa siis avata Yle Teema jo klo 12.