Tieteisseikkailu syntyi jättibudjetilla – 200 miljoonan dollarin tuotanto oli tekeillä 20 vuotta

Robert Rodriguez nousi maineeseen kekseliäänä toimintaohjaajana, joka luo näyttävää jälkeä tyhjästä minibudjetilla. Nyt hän peri James Cameronin 200 miljoonan dollarin scifiprojektin.

”Kyborgi ei ole robotti. Kyborgi on tuunattu ihminen”, selostaa tuottaja Jon Landau esitellessään Alita: Battle Angel -elokuvan kulisseja. ”Kaikilla Iron Cityn kyborgeilla on ihmiaivot, ja he päivittävät itseään. Jotkut ovat muokanneet itseään tehdastyöhön, osa tekemään vekottimia nopeammin, osa nostamaan enemmän. Vähän kuin ihmiset tatuoivat itseään yhä uudelleen ja uudelleen. Lopulta heistä on tullut täysiä koneihmisiä.” Yksi heistä on Rosa Salazarin esittämä Alita, joka herää oudossa kehossa ja joutuu selvittämään kuka ja mikä hän on.

Projekti sai alkunsa vuonna 1999, kun James Cameronin perustama tuotantoyhtiö Lightstorm Entertainment osti oikeudet tehdä Alita: Battle Angel –elokuva. Se perustuu mangaan, eli Yukito Kishiron 1990-luvulla alkaneeseen japanilaiseen sarjakuvaan. Tekijöiden mukaan se oli erityinen siksi, että kun yleensä mangassa seikkailevat aasialaiset hahmot aasialaisissa maailmoissa, Kishiron Battle Angel Alita oli länsimaisempi ja universaalimpi.

Tapahtumat sijoittuvat satoja vuosia tulevaisuuteen. Noin kolmesataa vuotta ennen tarinan alkua käyty sota on pyyhkinyt teknologiset edistykset ja palauttanut maailman suurin piirtein meidän aikamme tasolle.

– Jim esitteli sarjaa meille, ja katsoimme jo tehdyn anime-elokuvan. Tarina itseään etsivästä nuoresta naisesta puhutteli meitä, varsinkin Jimiä, joka korvamerkitsi elokuvan omaksi ohjattavakseen, Cameronin luottotuottaja Jon Landau taustoittaa.

– Seuraavat neljä ja puoli vuotta hän pakersi käsikirjoituksen kanssa. Vuonna 2005 aloimme ajatella erästä toista elokuvaa, jonka Jim oli kirjoittanut vuosia aikaisemmin. Jim oli pahasti kahden vaiheilla. Meillä oli Avatar, jossa oli käyttökelpoinen käsikirjoitus, ja Alita, jota rakastimme mutta joka oli aivan liian pitkä.

Lopulta Cameron päätti jättää Alitan taka-alalle, ja Avatar teki elokuvahistoriaa, mikä piti ohjaajan edelleen sen maailmassa jatko-osasuunnitelmineen. Unelma Alitasta kuitenkin säilyi, ja Lightstormin väki tapasi muita ohjaajia, mutta eivät löytäneet ketään jolle uskoa lempilastaan.

Cameron ja Robert Rodriguez olivat tavanneet jo ennen teksasilaisohjaajan vuoden 1995 Desperado-elokuvaa. Rodriguez näytti sen Cameronille ennen ensi-iltaa ja sai puolestaan luettavakseen käsikirjoituksen, joka Cameronilla oli työn alla.

– Luin vuonna 1995 Avatarin käsikirjoitusta! Niin kauan hän työsti sitä.

Kymmenen vuotta myöhemmin lounastapaamisella Cameron mainitsi Rodriguezille olevansa kiinni Avatarissa seuraavat kymmenen vuotta.

– Robert ihmetteli, että mitä Alitalle sitten tapahtuu ja Jim vastasi: ”Jos ratkaiset käsikirjoituksen, se on sinun”, Landau kuvailee.

Niinpä Rodriguez sai 600-sivuisen käsikirjoituksen, 700–800 sivua lisää muistiinpanoja ja pohdintoja sekä kahdeksanminuuttisen videon, jolla Cameron selosti kuvituksen kera tarinan alusta loppuun. Hän palasi ”editoidun” käsikirjoituksen kanssa.

– Hän sanoi: ”Jim Cameronin tekstiä ei kirjoiteta uudelleen, mutta sitä voi editoida”, Landau nauraa. – Se oli nyt käyttökelpoisen mittainen, emmekä lukiessamme kaivanneet mitään pois jätettyä.

Se kertoi heti, että Robert näki elokuvan samalla tavalla kuin me.

Rautanainen

Pääosaan valikoitui Rosa Salazar, joka oli ehtinyt näytellä niin Labyrintti- kuin Outolintu-sarjaissa ja nyttemmin Bird Box –hitissä. Tuolloin Rodriguez ei ollut tietoinen hänen töistään, mutta oli kyllä kuullut hänestä.

– Joku oli sanonut minulle: ”Sinun pitäisi työskennellä Rosa Salazarin kanssa”. Siksi tunnistin hänen nimensä, kun hän tuli koe-esiintymiseen. Jimillä ja minulla ei ollut hajuakaan sopivasta näyttelijästä, ja tosiaan vain toivoimme hänen kävelevän ovesta sisään. Rosa osui aivan nappiin. Joka ikisessä kohtauksessa. Jopa niin, että minulla nousi tippa linssiin, Rodriguez hehkuttaa.

– Kun hän keräsi tavaroitaan lähteäkseen, möläytin kömpelösti: ”Kuka oikein olet, minulle on sanottu, että minun pitäisi työskennellä kanssasi?” Hän vastasi: ”Olen samaa mieltä” ja lähti. Katsoin samantien nauhoitukset, koska joskus tyyppi on hyvä livenä, mutta ei nauhalla. Se on kuitenkin tärkeämpää, sillä se on mitä yleisö näkee. Ne katsottuani lähetin Jimille viestin: ”Tiedän, että meillä on vielä monta viikkoa koe-esiintymisiä enkä halua mennä asioiden edelle, mutta…” Jim katsoi nauhan ja vastasi: ”Vau, hän on ehdottomasti oikea tyttö!”

Salazarille roolissa oli useampiakin tasoja kuin tieteisseikkailu.

– Se kertoo naisesta, joka herää itselleen vieraassa kropassa. Hänen on selvitettävä kuka on, samalla kun hänen on tultava sinuiksi vartalonsa kanssa.

Näyttelijätär itse ainakin hallitsee kroppansa. Hän kuvaileekin vartaloa näyttelijän työkaluksi.

– Olen harrastanut kaikkea Alexander-tekniikasta hot-joogaan, tanssiin ja voimisteluun. Kalliokiipeily on hyvä laji, koska siinä käytetään joka ikistä lihasta. Sama juttu uimisen kanssa. Alitaa varten

Mortal Kombat -elokuvien Keith Cook Hirabayashi opetti minulle muay thai -taistelulajia ja hieman potkunyrkkeilyä. Vähän taekwondoa, vähän kungfua. Hän auttoi minua virittämään instrumenttini ihan uudelle tasolle.

Koko maailma takapihalla

On aika tutustua elokuvaa varten rakennettuihin lavasteisiin, jotka ovat yhtä aikaa näyttävät ja keskeneräisen oloiset.

– Kuten huomaatte, rakennukset päättyvät tiettyyn korkeuteen. Loput lisätään digitaalisesti ja ne ovat monta kymmentä metriä korkeita lopputuloksessa. Joten kuvitelkaa niiden jatkuvan ylöspäin, esittelee ohjaaja Rodriguez.

Iron City tuo mieleen Etelä-Amerikan ja tekijät myöntävät tutkineensa nykypäivän Havannaa ja Panama Citya, joiden ”vanhan maailman luiden” päälle on rakennettu futuristisia elementtejä.

– Iron City on sulatusuuni, ja kierroksella näette kylteissä eri kieliä, sillä tänne ihmiset vaelsivat suuren sodan jälkeen, vahvistaa Landau.

– Tämä on muuten parkkipaikkani, Rodriguez möläyttää.

– Kun aloimme puhua elokuvasta, meille sanottiin: ”Teidän pitäisi rakennuttaa lavasteet Budapestiin. Teidän pitäisi mennä Vancouveriin. Menkää Montrealiin. Australiaan!” Landau kuvailee dramaattisesti.

 

– Robert sanoi: jos sinulla on kokki, jonka kanssa haluat aterioida, älä vie häntä pois keittiöstään. Teksas on Robertin maailmaa ja hänellä oli tosiaan tämä parkkipaikka. Se oli hyvä päätös, sillä löysimme mahtavia tyyppejä, jotka olivat innoissaan saadessaan rakentaa kokonaisen maailman sille, Landau jatkaa.

– Rakensimme pienoismalleja ja sitten tutkimme niitä alaspäin katsovilla periskoopeilla kameran käyttöä suunnitellessamme. Joitakin katuja piti pidentää, joitakin paikkoja laajentaa. Se oli hyvä tietää ennen kuin aloimme rakentaa, valaa, rapata ja maalata oikeasti, Rodriguez kertoo.

– Jotkut asiat ovat kuitenkin ennallaan, kuten seiniin piirtely. Ennen pennut pelasivat kaduilla koripalloa, nyt he pelaavat moottoripalloa. Tällä alueella pelataan elokuvan kohtaus, jossa kisataan motorisoiduilla rullaluistimilla. Meillä oli maailman parhaita luistelijoita, jotka tekivät voltteja tämän suihkulähteen yli. Tässä kuvataan myös kohtaus, jossa Alita livahtaa yöllä ulos, Landau kertoilee.

Halvalla kallista

Osaan kulisseista on rakennettu sisätilat, joita hyödynnetään kuvauksissa. Näemme noin seitsemän katua, mutta tekijöiden mukaan ne ovat niin monikäyttöisiä, että jalkapallokenttää pienempi alue kattaa koko kaupungin.

– Tässä meillä on katedraalin pohja, joka rakennetaan loppuun tietokoneella. Se on tärkeä paikka parissakin kohtauksessa. Hugo vie Alitan sen huipulle ja kysyy, eikö näköala olekin hieno. Alita ihailee Iron Cityä, mutta Hugo tarkoittaa taivaalla olevaa Zalem-kaupunkia. Aikaisemmin Maata ja taivaskaupunkeja on yhdistänyt hissi, mikä myös on syy tarinan sijoittumiselle päiväntasaajan tuntumaan, Landau visualisoi rakenteita.

Elokuvan budjetti hipoo 200 miljoonaa dollaria, mutta Rodriguez käytti halvalla toteuttamiensa tieteisseikkailujen jippoja.

– Tämä katu oli leveytensä puolesta hyvä kuvauspaikka toiminnalle, mutta parin kerran jälkeen se alkoi tuntua tutulta. Niinpä laitoin näyttelijät kulkemaan eri suuntaan ja käänsi kuvan peilikuvaksi. Katu oli heti erilaisen näköinen. Yksinkertaisella kameratempulla saa käytännössä tuplattua lavasteet. Kunhan sen saa pyöräytettyä päässään, sillä voi säästää paljon aikaa ja rahaa.

Yleisö tutustuu Iron Cityyn uuteen maailmaan heräävän Alitan silmien kautta. Paljon vaivaa meni ensin sen rakentamiseen ja sitten ikäännyttämiseen, koska paikka ei saanut näyttää uudelta.

– Oikeaa betonia ja laastia, oikeita teräsrakenteita. Tämä paikka voisi olla maan suurin pysyvä lavaste, joka kestää 10, 15 vuotta, pohtii Rodriguez.

– Siksi teemme jatko-osia, Landau heittää.

Alitaa varten rakennetut lavasteet eivät ole ensimmäinen elokuva, joka niissä kuvattiin. Rodriguez kuvasi siellä omien lastensa kanssa pienen toimintaseikkailun.

– Ensinnäkin paikka oli valmis ja koskematon, ja ajattelin sen olevan hauskaa ajanvietettä lapsieni kanssa. Toisekseen pääsin navigoimaan paikkaa ja miettimään mitkä kuvakulmat toimivat jännityksen, toiminnan ja draaman kannalta, ohjaaja paljastaa.

Kysymykseksi jääkin: mihin ohjaaja itse nyt pysäköi?

Teksti: Kirpi Uimonen

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut