Vankeuteen tuomittu elokuvantekijä aikoo palata kotimaahansa istumaan tuomionsa: ”En edes vaikeimpina vuosina harkinnut maani jättämistä”

Iranin ihmisoikeustilanne on järkyttävä.

Julkaistu:

Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon voittanut Jafar Panahi on saanut ylistystä uusimmasta It Was Just an Accident -elokuvastaan ympäri maailman. Elokuva on todennäköinen Oscar-ehdokaskin.

Iranilaista elokuvantekijää odottaa kuitenkin vankeus kotimaassaan. Variety uutisoi, että Panahi aikoo palata Oscar-kampanjan jälkeen kotimaahansa istumaan tuomionsa.

”Minulla on vain yksi passi. Se on oman maani passi ja haluan pitää sen”, Panahi sanoi.

Iranissa elokuvien teko on laitonta. Panahi on istunut ennenkin vankilassa elokuviensa vuoksi.

”Vaikka minulle annettiin vaihtoehto, en edes vaikeimpina vuosina edes harkinnut maani jättämistä ja turvapaikan hakemista muualta.”

Panahi asuu pääosin Iranissa, mutta hän viettää paljon aikaa myös Ranskassa.

Lue myös: Cannesin elokuvajuhlien palkinnot on jaettu – Kultainen palmu vankeuteen tuomitulle ohjaajalle