Balladi valkoisesta lehmästä

GENRE ENSI-ILTA 05.08.2022 TÄHDET

Surumielinen iranilaisdraama paljastaa naisen paikan konservatiivisessa yhteiskunnassa. (Ikäraja K-12)

Iranilaisohjaajilla saattaa olla melkoisen kuumat oltavat tällä hetkellä. Viranomaiset pidättivät nimittäin juuri maan tunnetuimman ohjaajan Jafar Panahin ja pamauttivat hänelle kuuden vuoden linnatuomion. Myös kaksi muuta ohjaajaa pidätettiin Teheranissa. Kolmikko syytti maan johtoa korruptiosta.

Samaan aikaan Maryam Moghadam on julkaissut ohjaamansa ja tähdittämänsä elokuvan, joka kritisoi nimenomaan Iranin virkamieskoneistoa ja sen tapoja. Äärikonservatiivisessa Iranissa naisten asema on vieläpä monin verroin heikompi miehiin verrattuna, joten pitää vain toivoa, ettei myös häntä pidätetä ja lukita kiven sisään.

Balladi valkoisesta lehmästä kertoo Minasta, jonka aviomies on teloitettu syyttömänä murhasta. Asiaa pahoitellaan ja Minalle luvataan hyviä korvauksia tapahtuneen takia. Mutta miten ihmeessä korvata vääryys, jonka vuoksi Mina menettää asemansa yhteiskunnassa? Yksinhuoltajaleskiä ei nimittäin katsota kovin hyvällä Iranissa. Mina ja hänen tyttärensä häädetään asunnostaan surkean sosiaalisen statuksensa takia.

Toki tämän kaiken tietää myös aviomiehen perhe. Puolison veli pyrkii pakkonaimaan Minan, jotta hänestä saataisiin tehtyä kunniallinen nainen. Tietenkin veljen perheellä on myös pahat mielessä, eli rahallisen korvauksen perässähän he ovat.

Mina käynnistää oman hiljaisen taistelunsa byrokratiaa ja maan tapoja vastaan. Hän haluaa oman tukahdutetun äänensä kuuluviin. Mina vaatii ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta itselleen ja tyttärelleen sekä miehensä nimen puhdistamista.

Balladi valkoisesta lehmästä on mielenkiintoinen elokuva etenkin kulttuurikuvauksensa takia. On kiehtovaa päästä tirkistelemään patriarkaattista ääriuskonnollista yhteiskuntaa naisen silmin. Kun Mina esimerkiksi yrittää vuokrata uutta asuntoa, asunnonvälittäjä kertoo hänelle, ettei asuntoja vuokrata leskille, kissan tai koiran omistajille tai narkkareille. Siinäpä sitä saa tuntumaa omaan arvoonsa.

On nostettava iso hattu Moghadamille. Hän on erityisen rohkea nainen uskaltaessaan arvostella maansa tapoja ja lakeja näin suoraan. Maailmassa on nimittäin vielä useita valtioita, joissa vääristä mielipiteistä joutuu vastuuseen – ja vielä pahempaa.

Niko Ikonen


YouTube video