Vielä hetken Netflixissä: Loistava draama vuodelta 2019 – näyttelijätär koki leffan terapeuttisena

IMDb-arvosana on 7,8.

Netflixissä on vielä hetken katsottavana vuoden 2019 elokuva Pikku naisia.

Naiskirjailija päättää tulla toimeen omillaan 1860-luvulla ja muistelee kolmen sisukkaan sisarensa ja läheisen ystävänsä kanssa vietettyjä rankkoja mutta rakkaita aikoja.

Episodin neljän tähden arvostelussa tuumittiin seuraavasti:

Saoirse Ronan, eräs aikamme taitavimpia naisnäyttelijöitä loistaa jälleen Jo Marchin roolissa. Jo on monitasoinen hahmo, joka ei missään nimessä ole täydellinen, mutta juuri siinä piilee Ronanin roolityön ja Gerwigin käsikirjoituksen mestarillisuus. Florence Pugh tuo Amyn rooliin paljon tarvittua vakavuutta ja syvyyttä. Pugh esittää Amya sekä lapsena että aikuisena, ja vaikka se tuntuu ajoittain temppuilulta Pugh kantaa itseään eri tavalla aikuisen Amyn roolissa. Se on vaikuttava ja viihdyttävä roolisuoritus, joka ei varmasti jää huomiotta alkuvuoden palkintogaaloissa.”

Näyttelijöinä myös muun muassa Emma Watson, Eliza ScanlenLaura DernTimothée ChalametTracy Letts, Bob Odenkirk, Meryl Streep sekä James Norton.

Florence Pugh oli tehnyt ahdistavan roolin juuri ennen Pikku naisia -kuvauksia Midsommar – loputon yö -elokuvassa. Hän kokikin Pikku naisia -kokemuksen terapeuttiseksi. Alla traileri.

Lue myös: Tietovisa: Tunnetko hyvin Steven Spielbergin ja hänen elokuvansa? Testaa! – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: IMDb

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut