Black Widow’n omasta elokuvasta on puhuttu suurin piirtein siitä lähtien, kun Scarlett Johansson ensimmäistä kertaa esitti hahmoa vuoden 2010 Iron Man 2:ssa. Sittemmin Avengers-sankariryhmään liittynyt supervakooja sai kuitenkin odottaa yli vuosikymmenen, ja nyt se harmittaa. Hahmo on kuin luotu seikkailemaan yliluonnollisia voimia käyttävien yksilöiden ja ryhmien spektaakkelien rakosissa ja kulissessa.
Toisaalta Black Widow on elokuvana onnistunut ehkä juuri siitä, että sitä on jouduttu odottamaan näin kauan. Avengers: Infinity Warin ja etenkin Endgamen tapahtumat mahdollistavat hahmon palastelun ja uudelleenrakentelun vapauttavalla ja voimaannuttavalla tavalla, joka ei välttämättä olisi ollut mahdollista, jos franchisea olisi lähdetty rakentamaan aikaisemmin.
Elokuva alkaa heti Captain America: Civil Warin jälkeen, kun Avengers-ryhmä on jakautunut kahtia ja osa on päätynyt etsintäkuulutetuiksi. Yksi heistä on Black Widow eli Natasha Romanoff. Yhdysvaltojen pölyt karistettuaan hän törmää kuitenkin menneisyyteensä: lahjakkaista lapsista supertappajia koulinut neuvostoliittolainen Black Widow -ohjelma ei olekaan niin menneen talven lumia kuin Natasha on uskonut.
Natasha joutuu turvautumaan ainoaan perheeseen, jonka on koskaan tuntenut: peitetehtävissä toiminut vakoojaryhmä, jonka lasta hän esitti vuosikymmeniä aikaisemmin. Valitettavasti kukin ”perheenjäsen” on sen jälkeen kulkenut omia teitään. Pikkusiskosta on tullut omiensa takaa-ajama petturi, isä on kapteeni Amerikan tapainen supersotilas, joka on sankarivuosiensa jälkeen teljetty tyrmään ja äidistä on tullut Black Widow -organisaation luottohenkilö. Jotenkin muutamat yhteiset vuodet ovat silti lyöneet leimansa heihin kaikkiin.
Black Widow kestää yli kaksi tuntia, mutta se rullaa eteenpäin hyvällä energialla. Se on itse asiassa harvinaisen onnistunut sekoitus näyttäviä toimintakohtauksia ja rauhallisempia hetkiä, jotka vaihtelevat mukavasti henkilöhahmoja rakentavista hiljaisesti hauskuttaviin. Toiminnalliset hetket ovat tasaisesti yhä spektaakkelimaisemmiksi muuttuvia, mutta ne eivät ole itsetarkoituksellisia vaan myös kuljettavat tarinaa eteenpäin. Vaikka mukana ei ole supervoimia eikä kosmisiin sfääreihin mennä, toiminta on MCU-leffojen parhaimmistoa.
Scarlett Johansson ottaa kaiken irti tilaisuudesta esittää hahmoa muutenkin kuin ison ryhmän jäsenenä, joka saa vain satunnaisia hetkiä parrasvaloissa. Hän tuntuu sisäistäneen Black Widow’n ristiriitaisuuden parhaista parhaimpana sotilaana mutta sen vuoksi uhrauksia tekemään joutuneena ihmisenä. Hän saa mainiota sivustatukea pikku- Black Widow’ta esittävältä, aina hyvältä Florence Pughilta, Musta leski -äidiltä Rachel Weiszilta ja toimintaan eniten komediaa tuovalta David Harbourilta, joka esittää keski-ikäistynyttä ja -vartaloistunutta kylmän sodan ex-sankaria.
Tuttuun MCU-tapaan matkan varrella esitellään jatkossa varmasti nähtäviä hahmoja ja vihjataan seuraavista tuotannoista.
Jouni Vikman
