Vielä hetken Netflixissä: Spielberg teki 90-luvulla hienon seikkailuelokuvan – ei kuitenkaan ollut itse tyytyväinen

IMDb-arvosana on 6,8.

25.5.2022 04:30

Netflixin valikoimassa on vielä hetken seikkailuelokuva Kapteeni Koukku (1991).

Steven Spielbergin ohjaaman menestysseikkailun tähtinä loistavat Robin Williams aikuiseksi kasvaneen Peter Panin roolissa ja Dustin Hoffman julmana Kapteeni Koukkuna.

Ohjaajana Steven Spielberg. Näyttelijöinä Hoffmanin ja Williamsin lisäksi Julia Roberts, Bob Hoskins, Maggie Smith, Caroline Goodall, Charlie Korsmo, Amber Scott, Laurel Cronin sekä Phil Collins.

Vaikka elokuva on mainiota katsottavaa, ohjaaja Spielberg ei edelleenkään pidä elokuvasta. Hän kertoi asiasta puhuessaan Empirelle vuonna 2018:

– Tunsin olevani kuin kala kuivalla maalla tehdessäni Kapteeni Koukkua, Spielberg sanoi.

– Minulla ei ollut luottamusta käsikirjoitukseen. Luotin ensimmäiseen näytökseen ja luotin epilogiin. Minulla ei ollut luottamusta kokonaisuuteen, ohjaaja jatkoi.

Spielberg sanoi, ettei aivan kokonaan tiennyt mitä oli tekemässä, ja yritti peitellä sitä hienoilla tuotantoarvoilla kuten lavasteilla. Elokuva poistuu Netflixistä 14.6.2022. Alla traileri.

Lue myös: Tietovisa: Tunnetko hyvin Steven Spielbergin ja hänen elokuvansa? Testaa! – Episodi.fi

Lähde: Den of Geek

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia