Pankkivirkailija Guyn päivät kulkevat samaa rataa. Aamuherätys, lemmikkikalan tervehtiminen, aamiainen tv:n ääressä, työmatkalla napattu kahvi, rakasta kotikaupunkia tuhoavien aurinkolasipäisten olentojen ihailua, tapaaminen samassa pankissa työskentelevän Buddy-vartijan kanssa, pankkiryöstö, jonka suorittaa taas joku aurinkolasipäisistä yli-ihmisistä…
Elämäänsä totaalisesti tyytyväisen Guyn maailma mullistuu, kun aurinkolasipäisen Molotov Girlin näkeminen herättää hänessä outoja tuntemuksia. Tunteiden myötä Guy huomaa voivansa ja haluavansa muuttaa rutiinejaan – ja puuttua kaupunkia terrorisoivien superolentojen toimiin.
Tieto kuitenkin lisää tuskaa, kun Guylle paljastuu, että hän on hahmo videopelissä, ja aurinkolasipäiset olennot ovat pelaajien avatareja, jotka tuhoavat kaupunkia pelin tehtäviä täyttäessään. Molotov Girl on todellisessa maailmassa pelisuunnittelija Millie, joka etsii pelistä todisteita koodinsa kaappaamisesta.
Free Guy tuo mieleen Ready Player Onen, ja kyseessä onkin sama käsikirjoittaja, Last Action Herolla uransa aloittanut ja monia Marvelin supersankarileffoja kynäillyt Zak Penn. Samalla tavalla todellisen ja pelimaailman välillä pomppiva Free Guy on kuin oikein tehty Ready Player One, vaikka ohjaaja Shawn Levy ei mikään Steven Spielberg olekaan. Erityisesti Yö museossa -elokuvistaan ja toiminnallisista komedioistaan tunnettu Levy on kuitenkin kuin kotonaan juuri tällaisen efektivetoisen kevyen seikkailun parissa.
Itse asiassa Free Guy onkin huonoimmillaan, kun se loppupuolella Ready Player Onen nimienpudottelun tapaan hetkeksi pysähtyy rehvastelemaan Disneyn nyt omistamilla franchiseilla. Vaikka tökerön päälleliimatut fanipalvelukset kieltämättä hauskoja ovatkin.
Pelimaailmaviittausten ja muiden silmäniskujen ohella Free Guy lepää vahvasti pääosaa esittävän Ryan Reynoldsin varassa. Hän on erikoistunut tällaisiin viattomiin jokapoikiin, jotka tietämättömyydestään huolimatta tai juuri sen ansiosta selviävät itseään isommista ongelmista.
Jos tähän vakiohahmoon, jota Reynolds viljelee niin elokuvissaan kuin omien bisnestensä mainoksissa, ei ole kyllästynyt, poikamainen charmi vie mukanaan. Jos maneerit jo väsyttävät, hauskat vitsit ja niiden hyvä rytmityskin saattavat vain vaivoin paikata toimintajuonen kaavamaisuutta.
Itse pelejä harrastavat saattavat myös ärtyä pelimaailmasta, joka tuntuu pelimaallikon näkemykseltä sellaisesta. Free Guyn räiskintäpastissin pinnan alla sykkii kuitenkin sydän, ja se on romanttinen sellainen. Pelimaailman väkivaltaisuuden nuhtelu on pelkkää pintaa, mutta Guyn herääminen rakkauden vuoksi ja sen taustalla olevan koodin arvoitus ovat oikeastaan kiinnostavampaa kuin ylenpalttinen toiminta ja tuhoaminen – niin hauskaa kuin sekin on.
Taika Waititi vetää pelimogulipahiksensa herkullisesti yli, mutta Killing Even Villanellena tunnettu Jodie Comer tasapainoilee hyvin tosimaailman koodinörtin ja tämän turhautumista ja kyynisyyttä ruumiillistavan Molotov Girl -avatarin välillä.
Jouni Vikman