Myöhemmin samana päivänä järjestetään Robert Eggersin ohjaaman The Northmanin maailmanensi-ilta. Elokuvan alullepanija, tuottaja ja päätähti Alexander Skarsgård sanoo, että varttui parin korttelin päässä hotellilta. Hän kertoo taistelleensa, että elokuvan ensi-ilta järjestettäisi juuri hänen synnyinkaupungissaan Tukholmassa.
Ystävällinen ja silminnähden innostunut Skarsgård katsoo intensiivisesti silmiin puhuessaan elokuvasta. Hänelle The Northman on erityinen projekti. Näyttelijänä hän usein astuu mukaan elokuvantekoprosessiin vasta, kun käsikirjoitus ja kuvaussuunnitelmat ovat jo valmiina.
– Tämä on erilaista, koska olen ollut mukana koko prosessissa. Elokuva tuntuu enemmän lapseltani kuin suurin osa muista projekteistani. Halusin näytösten alkavan täältä, koska on kiva aloittaa sieltä mistä kaikki alkoi, missä synnyin.
Viikingit ovat kiehtoneet Skarsgårdia jo lapsesta asti. Hän kertoo isoisänsä isän rakentaneen Öölantiin sata vuotta sitten puutalon, joka on edelleen perheen omistuksessa. Saarella on jälkiä viikingeistä, joista hänen isoisänsä kertoi mielellään tarinoita.
– Ristiretkistä Konstantinopoliin ja kauemmas Lähi-itään. Minua kiehtoi aina ajatus siitä, että he etsivät asioita, joiden ei tiedetty olevan olemassakaan. Luulen, että siitä asti olen halunnut tehdä viikinkielokuvan.
Nicole Kidman esittää viikinkikuningatarta.
The Northmanissa on jotakin hyvin tuttua – tarina on William Shakespearen Hamletista. Tarinaa on varioitu kirjallisuudessa ja elokuvassa lukuisia kertoja, esimerkiksi Leijonakuninkaassa. Jännittävintä on kuitenkin se, että The Northmanin tarina on se alkuperäinen, joka innoitti Shakespearen 1500–1600-luvun taitteessa syntynyttä näytelmää. Prinssi Hamletin tarina on nyt palautettu takaisin kotiin, Skandinaviaan.
– Kuten sanoit, me tavallaan palautimme sen takaisin, koska se perustuu Saxo Grammaticuksen 1100-luvun Jyllannin prinssi Amlethiin, joka oli Shakespearen Hamletin edelläkävijä. Minulla on vuosia ollut unelma suuresta ja eeppisestä viikinkielokuvasta, joka perustuu vanhoihin saagoihin. Minulla oli unelma, että voisin jonakin päivänä yhdistää intensiivisen perhedraaman isoon tarinaan. Kaikki materialisoitui vasta viitisen vuotta sitten, kun tapasin Robert Eggersin. Aloimme puhua projektista, josta syntyi The Northman.
Tinkimätön auteur
Skardgård kertoo, että hänen ja tuottaja Lars Knudsenin idea viikinkielokuvan tekemisestä lähti lentoon toden teolla silloin, kun Eggers oli kiinnostunut tarttumaan projektiin. Eggers on noussut laadun takeeksi vain kahden elokuvansa jälkeen: The Witch (2015) ja The Lighthouse (2019) ovat molemmat yksityiskohtaisia ja materiaalilleen uskollisia elokuvia.
Esimerkiksi The Witch perustuu uusienglantilaisiin kansantaruihin. Ohjaaja käytti muun muassa brittiläisten ja yhdysvaltalaisten museoiden asiantuntemusta, jotta elokuvasta tulisi mahdollisimman todenmukainen. Myös The Northman sai Eggersin täyden huomion. Skarsgård on onnellinen ohjaajan kanssa työskentelystä.
– Se oli unelma. Sellainen määrä tutkimusta, jonka Robert teki seuraavan kahden vuoden aikana, oli ihmeellistä. Hän on nyt viikinkitutkija ja -historioitsija. Hän tiesi jo etukäteen paljon, mutta tämän jälkeen… Kaikki on Robertille niin tärkeää, ja kaiken pitää olla sataprosenttisesti paikkansa pitävää. Hän saattoi ajatella vuosikymmenen tarkkuudella rooliasujen sovituksessa, että sopiiko vaate elokuvaan vai ei.
Kuvauksiin Eggers suhtautui myös samanlaisella tinkimättömyydellä, mikä tuntui Skarsgårdista joskus raskaalta. Eggersin aiemmat elokuvat ovat olleet kokonsa puolesta paljon pienempiä, mutta hän sovelsi samoja elokuvantekemisen keinoja myös eeppisessä suurelokuvassaan.
Alexander Skarsgård stars ja Anya Taylor-Joy.
– Kuvaukset Robertin kanssa olivat uuvuttavat. Hänen tapansa työskennellä on se, että hän kuvaa filmille, ja melkein kaikki kohtaukset ovat yhtä katkeamatonta kameraotosta. Robert ei ollut aikaisemmin tehnyt toimintaelokuvaa. The Lighthousessa oli vain kaksi hahmoa, mutta tällä kertaa hänellä oli ensimmäistä kertaa iso budjetti ja paljon ihmisiä, stunttimiehistä ekstroihin. Hän kuvasi tämän silti kuten edelliset elokuvansa, mikä aiheutti haasteita. Esimerkiksi hyökkäys kylään kaikkien ekstrojen, hevosten ja stuntmiesten kanssa yhdellä otolla vei hyvin kauan, mikä oli hyvin, hyvin uuvuttavaa.
Myös Thorir Ylpeän näyttelijä Gustav Lindh muistelee yhteistyötä Eggersin kanssa. Hän sai ohjaajalta Dropboxiinsa erilaisia runoja ja viikinkisaagoja, kuvia, podcasteja, musiikkia ja kirjoja, jotka auttoivat näyttelijää hahmon luonnissa ja aikakauden ymmärtämisessä.
– Tutkimuksen osuus hänen elokuvissaan on valtava. Rooliin valmistautumisessa oli myös fyysisiä aspekteja. Menin eräänlaiselle puolentoista viikon viikinkileirille, joka minulle oli aikataulutettu. Ratsastin hevosella pari tuntia, sitten harjoittelin miekkailua, oli stuntsessioita sekä puheopetusta, jotta aksentin saa kohdilleen. Me näyttelijät myös keskustelimme Robertin ja toistemme kanssa.
Eggersiä Lindh kuvaa fantastiseksi ohjaajaksi, joka on tämän päivän mielenkiintoisimpien joukossa. Elokuva hänen kanssaan oli hieno kokemus.
– Sen lisäksi, että hän on niin fiksu ja tietoinen asioista, visionäärinen auteur, hän on mahtava tyyppi, joka luo fantastisen tunnelman kuvauspaikalleen. Todella hauska.
Lindh muistetaan esimerkiksi elokuvista Oikeuden metsästäjät ja Queen of Hearts. Hän muistelee saaneensa agentiltaan sähköpostiviestin, jossa kerrottiin elokuvasta ja siihen etsittävistä näyttelijöistä.
– Tein selftape-nauhan ja lähetin sen. Kaikki tapahtui aika nopeasti, he ottivat minuun yhteyttä ja pian kävin Zoom-puhelun Robin kanssa. Puhuimme elokuvasta ja elokuvista yleisesti, minusta ja vähän hahmosta. Meillä oli kiva pieni keskustelu. Seuraavaksi olin matkalla Belfastiin ja valmistauduin kuvauksiin.
Lindh oli onnellinen, kun sai roolin, mutta se tuntui myös epätodelliselta. Elokuva kuvattiin vuonna 2020, koronaviruksen jyllätessä. Hän oli innoissaan seikkailusta, mutta erityisesti siitä, että yleensä sai mahdollisuuden tehdä elokuvaa aikana, jolloin se ei ole itsestäänselvyys.
– Tunsin olevani valtavan etuoikeutettu ja onnekas päästessäni tekemään töitä pandemian ensimmäisenä vuonna, jolloin oli paljon työttömiä näyttelijöitä. Vieläpä Robert Eggersin elokuvaan. Minun on vieläkin vaikea uskoa, että olen pieni osa tätä kokemusta.
Värikoodeilla turvaa
Lindhin mukaan elokuvan kuvaukset oli suunniteltu koronaturvallisesti. Ensimmäinen prioriteetti oli pitää elokuvan työryhmä terveenä. Onnistuttiinkin luomaan keino, jolla kaikki pystyvät työskentelemään turvallisesti ja keskittymään omaan työpanokseensa ilman pelkoa.
Kuvauksia varten kuvausryhmä jaettiin erilaisiin värikoodattuihin vyöhykkeisiin. Työryhmän jäsenillä oli erivärisiä liivejä, joiden mukaan kuvauksia vietiin eteenpäin. Lindh sanoo, että esimerkiksi vihreäliiviset hoitivat ensin valot kuntoon, jonka jälkeen he poistuivat ja näyttelijät kävivät lyömässä kohtauksen lukkoon. Sen jälkeen näyttelijät poistuivat ja oranssiliiviset tulivat hoitamaan lavastuksen kuntoon, jonka jälkeen näyttelijät palasivat settiin.
Skarsgård huomauttaa, että kuvaukset viivästyivät noin viisi kuukautta suunnitellusta. Kuvausten piti alkaa maaliskuussa 2020, kunnes viisi päivää sitä ennen Milanossa laukesi kova korona-aalto. COVID-19 puhkesi Eurooppaan. He eivät voineet jatkaa kuvausten valmistelua enää, vaan joutuivat keskeyttämään tuotannon ja pohtimaan kuinka näin isosta tuotannosta onnistutaan luomaan koronturvallinen. Kun he keksivät turvallisena ja luotettavana pidetyn protokollan, yritettiin uudelleen.
– Loimme kuplia kuplan sisään. Teimme testejä joka päivä ja olimme täysin eristettyjä puolen vuoden ajan. Oli kovaa olla erossa perheestä ja ystävistä. Käytännössä olin joko kuvauksissa tai kotona, mutta olen kiitollinen, että pystyimme tekemään elokuvan turvallisesti ilman COVID-purkauksia. Se tietysti oli tärkeintä, Skarsgård kertoo.
– Kaikki pitivät maskeja kaiken aikaa. Tehtiin isosti yhteistyötä ja nähtiin kollektiivisesti paljon vaivaa, jotta saimme kaiken toimimaan. Kaikki olivat turvassa koko kuvausten ajan. On ihmeellistä miten hienoja asioita saa järjestymään, kun tekee yhteistyötä, Lindh sanoo.
Skarsgård huomauttaa, että The Northman oli ensimmäinen iso Hollywood-tuotanto, joka kuvattiin pandemian aikana.
– Olimme tavallaan myös koekaniineja. Meidän jälkeemme The Batman aloitti Lontoossa ja hieman tuotannon aloittamisen jälkeen Rob[ert Pattinson] sai koronan, ja tuotanto jouduttiin keskeyttämään pariksi viikoksi. Tuotantoja keskeytyi ympärillämme, joten yritimme vain saada oman projektin valmiiksi.
Kesäkuntoon
Lindh ylistää elokuvan kaikkia osa-alueita. Elokuvan kuvausta, pukuja, Sjónin ja Eggersin runollista käsikirjoitusta sekä tietysti pääroolissa nähtävää Skarsgårdia. Hänestä oli jännittävää päästä seuraamaan lähietäisyydeltä, kuinka monipuolinen näyttelijä työskentelee.
– Se oli fantastista. Hän on niin kiltti ja lämmin, hauska ja ammattimainen. Hän on urallaan ja elämässään siinä missä on siitä syystä. Kun pääsin näkemään hänen työtään itse, näin kuinka rankkaa tämä hänelle fyysisesti ja henkisesti oli. Roolisuoritus, jonka hän antaa on poikkeuksellinen. Hän teki kaiken hymy kasvoillaan, kuin armollinen johtaja. En voi ylistää häntä tarpeeksi.
Alexander Skarsgård käytti samaa fysiikkavalmentajaa kuin Tarzan-elokuvassa.
Skarsgård luki rooliaan varten paljon sekä kävi erilaisilla verkkoluennoilla. Fyysiseen kuntoon hän pääsi valmentaja ja ravitsemusterapeutti Magnus Lygdbackin ansiosta. He tekivät yhteistyötä jo vuoden 2016 elokuvassa Tarzanin legenda. Tällä kertaa Skarsgårdista haluttiin fyysisesti isompikokoinen ja harteikkaampi. Viikinkilegendoissa Amlethin hahmo on suden ja karhun hybridi.
– Amlethissa ja Hamletissa on ehdottomasti samankaltaisuuksia, mutta ehkä enemmän tarinassa ja rakenteessa kuin hahmojen dynamiikassa. Jossain suhteessa Amleth on paljon proaktiivisempi kuin Hamlet, joka on passiivisempi ja introvertimpi. En siis sanoisi, että olisin nyt näytellyt Hamletia, koska hahmot ovat aika erilaisia. En ole koskaan erityisesti toivonut näytteleväni Hamletia. Hän on hieno hahmo, mutta en ole haaveillut siitä.
Lindh myöntää, että The Northmanin kaltaisessa elokuvassa osana oleminen on nuorelle näyttelijälle iso asia. Hän sanoo rakastavansa elokuvaa ja teatteria, haluavansa olla osa niiden maailmaa. Reitin siihen hän löysi näyttelijäntyön kautta. Hänen mukaansa näyttelijäntyöstä saa paljon, jos sille antaa paljon.
The Northmania Lindh kuvaa eeppiseksi kertomukseksi, joka ansaitsee tulla katsotuksi nimenomaan elokuvateatterissa.
– Voin tämän päivän nuorena sanoa sen, että minä todella, todella rakastan elokuvallista kokemusta. Teatteriin menoa ja mahdollisuutta kokea elokuva yhdessä yleisön kanssa. Se on parasta mitä tiedän, ja käyn jatkuvasti elokuvissa yksin tai ystävän kanssa. Se kokemus, että elokuvasta tulee iso tapaus, jonka kaikki käyvät katsomassa, käy entistä harvinaisemmaksi. Nykyään kaikki ovat niin tottuneita katsomaan elokuvia kotona omalta iPadiltaan tai läppäriltään.
Maailma muuttuu – ihminen pysyy
The Northmania katsoessa ymmärtää, kuinka vähän ihmiskunta lopulta on muuttunut vuosisatojen saatossa. Edelleen vallanahneet hirmuhallitsijat ja diktaattorit pyrkivät valloittamaan toisia maita ja hallitsemaan muita kansoja. Keinot ja maailma ovat muuttuneet, mutta ihmisyys on pysynyt samana. Skarsgård nyökkää.
– Tuntuu aavemaisen ajankohtaiselta. Kun katsoja esimerkiksi näkee ensimmäistä kertaa hahmoni, kohtauksessa hyökätään ukrainalaiseen kylään. Tänä päivänä toinen hyökkäys. Ukrainalaiset ovat kestäneet paljon. Muistutan, että elokuvan tapahtumat ovat melko tarkkoja, viikingit tulivat, raivasivat ja ottivat orjia heidän alueeltaan. Viikingit pystyttivät leirejä ja lopulta päätyivät jäämään, joten Ukrainan ja Ruotsin välillä on paljon yhteyksiä. Viikingit seilasivat Tukholman pohjoispuolella olevalta Roslagenin alueelta jokia pitkin Ukrainaan ja perustivat kauppa-asemia ympäri Kieviä. Voi olla masentavaa nähdä, ettei ihminen ole kehittynyt paljoa viimeisen vuosituhannen aikana, Skarsgård sanoo.
Lindh ei tiedä mikä ratkaisu ihmisen pimeään puoleen voi olla. Hän pyrkii omassa elämässään olemaan nöyrä, kunnioittamaan kanssaihmisiään ja rakastaa. Moni elokuva tai sarja, jossa hän on ollut mukana, onkin käsitellyt rakkautta. Esimerkiksi Josephine Bornebuschin Suomessakin suosittu Rakasta mua -sarja. Lindh uskoo, että sarjan suosioon on monia syitä, mutta nostaa Bornebuschin ohjauksen ja käsikirjoituksen avainasemaan.
– Elokuva ja tv ovat ohjaajiensa medioita, ja luulen että hyvä alku projektille on, jos pystyy tekemään omaa juttuaan ja toteuttamaan omaa visiotaan. Hänen uniikki kykynsä on tapa, jolla hän kuvaa koomisia, dramaattisia ja surullisia hetkiä elämässä. Häntä on kutsuttu Skandinavian Phoebe Waller-Bridgeksi, mikä ei mielestäni ole kaukaa haettua. Hän on loistava ohjaaja, joka antaa näyttelijöille paljon vapautta, meidän oli hauska tehdä ohjelmaa ja se näkyy. Ihmiset eivät koskaan kyllästy katsomaan ihmisiä, jotka rakastuvat ja tappelevat keskenään. Ja toimivat kuin ihmiset.
Suomalaisena toimittajana on pakko vielä kysyä, muistaako Alexander Skarsgård varhaisen elokuvansa reilun kahdenkymmenen vuoden takaa. Hänet nähtiin pienessä roolissa Peter Lindholmin suomalaiselokuvassa Leijat Helsingin yllä (2001).
– Ehdottomasti – ja Peter Franzénin kanssa olemme edelleen ystäviä. Rakastan Peteriä, hän mahtava tyyppi. Muistan, että minulla oli todella hauskaa kuvauksissa. Todella hyvä kokemus, todella.
Elokuva sijoittui 1980-luvulle. Hän kuvailee hahmoaan ”eräänlaiseksi kusipääksi”, joka juhli paljon, joi, veti kokaiinia ja jolla oli paljon rahaa. Roolia oli hänen mielestään hauska tehdä, koska hahmo oli niin hullu ja villi.
Skarsgård kehuu suomalaisia kuvausryhmiä ”todella hyviksi”, ja että hänen isänsä Stellan Skarsgård ja veljensä Gustaf Skarsgård nauttivat, kun olivat vähän aikaa sitten Suomessa kuvaamassa elokuvaa. Hän muistaa, että Leijat Helsingin yllä -elokuvan kuvausryhmä oli fantastinen, täynnä asiansa osaavia ja ahkeria elokuvantekijöitä. Kuvauksissa oli hänen mukaansa hyvä tunnelma.
– Joskus, esimerkiksi Yhdysvalloissa, hierarkia kuvauksissa on hyvin tiukka. Muistan että Suomessa tuntui tavallaan tasa-arvoisemmalta. Esimerkiksi tuotantoavustaja saattoi heittää vitsin tuottajalle ja se tuntui luonnolliselta. Tuntui, kuin olisitte tekemässä enemmän yhdessä, mikä on raikasta. Yhdysvalloissa tuntuu joskus, että kaikki ovat hermostuneita suuren tähden, ohjaajan tai tuottajan läsnä ollessa, mutta tuo tuntui enemmän siltä, että ”äh, vitut sellaisesta”. Oli todella hyvä kokemus.
Teksti: Jesse Raatikainen, Tukholma
Kuvat: Focus Features
