Wes Anderson yritti saada kaksinkertaista Oscar-voittajaa jokaiseen elokuvaansa, mutta vastaus on aina ei

Tämäpä yllättävä veto.

22.6.2025 21:01

Variety kertoo, että on ainakin yksi näyttelijä, joka on sanonut Wes Andersonille ei. Anderson on tehnyt elokuvia jo liki kolme vuosikymmentä, ja hänen elokuvissaan on nähty isot määrät toinen toistaan suurempia tähtiä.

”Vuosien varrella olen yrittänyt saada niin moneen elokuvaani Jodie Fosteria. Ennen yritimme jokaisen elokuvan kohdalla lähestyä Jodie Fosteria. Muistelen, että kolme elokuvaa putkeen, ehkä neljä. Tapasin hänet ja pidin hänestä. Rakastan häntä”, Anderson sanoo.

Hän sanoo, että haluaisi edelleen saada Fosterin elokuvaansa, mutta ei ole enää kysynyt.

”Joskus joillain on mielessään ajatus millaista työtä he haluavat kulloinkin tehdä, eikä ajoituksemme ollut oikea.”

Anderson ei suostu kertomaan, mihin rooleihin olisi Fosteria tahtonut.

”Sitten aletaan puhua, ettei joku tietty näyttelijä ollut ensimmäinen vaihtoehtoni. En halua, että siitä tulee puheenaihe. Mutta hän on aika uskomaton, Jodie Foster.”

Lue myös: Wes Anderson paljastaa, miksi Gene Hackman temppuili kuvauksissa – Lähti viimeisen päivän jälkeen sanomatta sanaakaan