Joka kerta, kun Wes Anderson tuo uuden elokuvansa näytille, on se väistämättä laatuelokuvan ystävien juhlaa. Jos jonkun nykytekijän tyyli on välitettävästi tunnistettava, se on juuri Andersonin. Tuo tyyli alkoi kehittyä pikkuhiljaa hänen vuoden 2001 läpilyöntiteoksestaan The Royal Tenenbaums jatkuen Steve Zissoun vedenalaisella maailmalla. Niitä ennen hän oli ehtinyt tekemään kaksi pitkää elokuvaa jo 1990-luvun puolella.
Anderson on myös tehnyt Roald Dahlin teksteihin perustuvia lyhytelokuvia Netflixille sekä kokopitkän kokoelman myöskin lähinnä nettiin. Nyt tämä itseoppinut elokuvantekijä Texasista tuo valkokankaille 12. pitkän elokuvansa Foinikialainen juoni.
Menemättä sen tarkemmin Andersonin elokuvien estetiikkaan ja kerrontatyyliin, hänen kohdallaan on aina syytä huomioida hänen viehtymyksensä käyttää laajaa näyttelijäkaartia. Niin oli jo The Royal Tenenbaumsissa ja niin on edelleenkin. Hänellä on usein ja useita vakionäyttelijöitä, joiden kanssa työ tuntuu maittavan elokuvasta toiseen. Toki tuo ensemblen kokoonpano on muuttunut vuosien varrella, mutta kun Andersonin hyväksymään piiriin päätyy, on siinä mahdollisuus pysytellä. Pisimpään siinä on viihtynyt Bill Murray, joka on uutuudessa mukana pienessä roolissa Jumalana. Ensimmäisen kerran hänet häntiin jo vuoden 1998 elokuvassa Rushmore – Akatemian älypää.
Wes Anderson viljelee elokuvissaan huumoria, joka on hyvin mustaa ja vinoa. Se ei aina aukene kertaistumalla, ja välillä se on hyvinkin päällekäyvää, välillä hienovaraisen pientä. Hän on taitava luomaan täysin omanlaistaan tunnelmaa elokuviinsa, mistä vuoden 1998 Rushmore oli esiaste. Hänen ohjaamansa animaatioelokuvat Fantastic Mr. Fox – Kekseliäs kettu ja Isle of Dogs ilmentävät myös hienosti hänen tyyliään.
Foinikialaisen juonen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1950. Zsa-zsa Korda (Benicio del Toro) on Euroopan rikkaimpia miehiä. Tarinan alussa Korda istuu yksityiskoneessa, kun sitä ammutaan it-tykillä. Kone putoaa maissipeltoon, ja saman tien alkavat liikkua huhut Kordan kuolemasta. Ennenaikaisesti tosin. Kordan henki on jatkuvan uhan alla, minkä vuoksi hän haluaa nimetä itselleen seuraajan jatkamaan liiketoimiensa pyörittämistä. Tehtävään hän valitsee tyttärensä Lieslin (Mia Threapleton), joka on nunnanoviisi ja juuri vannomansa valansa. Nyt siihen suunnitelmaan tulee muutos.
Korda ei valitse tehtävään ketään yhdeksästä pojastaan, joista osa on adoptoituja ja kaikki ovat alaikäisiä. He pääsevät näkemään isäänsä silloin tällöin palatsin parvelleella mutta asuvat eri rakennuksessa. Millään muotoa ei voi sanoa, että Korda olisi ihmisenä lämmin tai miellyttävä. Nyt pitää saada Liesl ajettua sisään busineksiin ja hoitaa yrityksen rahoitus kuntoon sopimalla kumppanien kanssa uudet sopimukset. Kierros heidän luonaan vie Kordan ja Lieslin kunnon seikkailun pyörteisiin.
Foinikialainen juoni on tavallaan Andersonin paluu vanhaan ruotuun. Hänen vuoden 2021 episodielokuvansa The French Dispatch oli idealtaan vekkuli, mutta se ei vaan lähtenyt käyntiin lopputuloksen ollessa aivan liian hajanainen. Sen paras osuus oli tarina, jossa Foinikialaisen juonen päähenkilöä esittävä Benicio del Toro teki vahvan roolityön. Kahden vuoden takainen Asteroid City oli jo korjausliike oikeaan suuntaan, mutta askel jäi hieman vajaaksi.
Foinikialainen juoni on mitä mainiointa jatkumoa Wes Andersonin filmografiaan. Se on vino mutta silti sydämeltään lämmin kertomus perheyhteyden tärkeydestä yli maallisen mammonan. Sen päähenkilö oppii jotain uutta itsestään ja arvoistaan, vaikka ei tämä mikään opetuselokuva sentään ole.
Hannu Liekso
Foinikialainen juoni -elokuvan traileri
