Päivällä tv:ssä: Palkittu suomalais-ranskalainen hyvän mielen elokuva

IMDb-arvosana on 7,2.

Julkaistu:

Päivän tv-viihteessä on elokuva Le Havre (2011), joka löytyy myös Yle Areenasta, Netflixistä ja Rakuten TV:stä. Elokuva valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi, ja se palkittiin yhteensä kuudella Jussi-palkinnolla, joista merkittävimmät olivat parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan palkinnot.

Tarinan keskiössä on kengänkiillottaja Marcel Marx, jonka rauhallinen arki muuttuu yllättäen, kun hän kohtaa nuoren afrikkalaisen pakolaispojan. Marcel päättää auttaa poikaa, ja samalla käynnistyy lämminhenkinen kertomus ihmisyydestä, myötätunnosta ja toivosta.

Lue myös: Suoratoistohelmi: Paul Newman ja Bruce Willis samassa leffassa! Yksi Newmanin uran parhaista rooleista

Ohjaajana Aki Kaurismäki. Näyttelijöinä André Wilms, Kati Outinen sekä Blondin Miguel.

Jussien lisäksi Le Havre sai Cannesissa epävirallisen pääpalkinnon kansainväliseltä kriitikkoliitolta, sekä ekumeenisen juryn erityismaininnan.

Münchenissa Le Havre pokkasi parhaan kansainvälisen elokuvan palkinnon, ja palkinto irtosi myös Chigagon elokuvajuhlilta, jossa se voitti kansainvälisten elokuvien sarjan pääpalkinnon. Ranskalaiset arvostivat elokuvaa Louis Delluc -palkinnolla, joka jaetaan vuoden parhaalle ranskalaiselle elokuvalle. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Su 14.6.2026 klo 12.00, Yle Teema & Fem

Lue myös: Cannes-pomo valitsi Aki Kaurismäki -boksin Criterionilla: ”Yksi suurimmista neroista elokuvan historiassa”

Lue myös: Sodankylän elokuvajuhlat julkisti tekijävieraitaan

Lue myös: Nyt Netflixissä: Jonathan Demmen intiimi draama – Anna Hathaway sai Oscar-ehdokkuuden

Youtube video

Lähde: Wikipedia