Pian teattereihin saapuva animaatioelokuva Toy Story 5 on saanut ensi-iltansa jälkeen poikkeuksellisen ylistävän vastaanoton. Animaatiota kuvaillaan yhdeksi vuoden parhaista teoksista, ja sille povataan jopa ehdokkuuksia parhaan elokuvan ja parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-kategorioissa.
Tarinassa seurataan Jessien luotsaamaa lelujengiä, joka joutuu vastakkain uuden teknologiauhan kanssa. Kriitikoiden mukaan elokuva kasvaa loppua kohden Pixarin parhaiden perinteiden mukaiseksi tunteiden ilotulitukseksi.
Lue myös: Nyt ensi-illassa: Pakkomielle muuttuu vaaralliseksi – 4 tähden psykologista trillerikauhua
Metron mukaan elokuvaa kuvaillaan jopa sukupolvikokemukseksi, joka käsittelee älylaitteiden ja lelujen välistä kuilua koskettavaan tyyliin. Vaikka vastaanotto on ollut lähes ylistävää, etenkin vanhempia katsojia varoitetaan siitä, että elokuvan teemat voivat olla yllättävän liikuttavia. Toy Story 5:n kerrotaan jatkavan sarjan perinnettä tavalla, joka iskee erityisesti heihin, jotka ovat kasvaneet Toy Story -elokuvia katsellessaan.
Kriitikoiden mukaan tarina onnistuu olemaan samaan aikaan hauska, koskettava sekä yllättävän syvällinen. Leffa saapuu Suomen valkokankaille 17. kesäkuuta. Alla traileri.
Lue myös: Nyt Netflixissä: Hupaisa animaatioleffa – outo tulokas pistää koko maailman päälaelleen
Lähde: Metro
