Netflixissä on nyt animaatioelokuva Pikkujalka (2018), jonka ohjasi Karey Kirkpatrick.
Vuoristossa asuva nuori jeti Migo joutuu hämmennyksen valtaan kohdatessaan olennon, jonka olemassaoloa hänen kansansa on pitänyt mahdottomana. Kohtaaminen ihmisen eli ”pikkujalan” kanssa käynnistää tapahtumaketjun, joka saa Migon kyseenalaistamaan kotiseutunsa vanhat uskomukset. Samalla hän huomaa, että jäisten huippujen takana avautuva maailma on paljon suurempi ja ihmeellisempi kuin hän oli koskaan kuvitellut.
Episodi antoi arvostelussa elokuvalle neljä tähteä:
”Kauniisti animoitu Pikkujalka ilahduttaa huumorillaan ja musikaalisuudellaan sekä hyvällä sanomallaan.”
Elokuvan jetit kantavat nimiä Migo ja Meechee – molemmat sanat tarkoittavat Tiibetissä juuri jetiä. Yksi hupaisimmista hahmoista on kuitenkin huutava vuohi, joka ideoitiin viraaleista YouTube-videoista, joissa vuohet ääntelevät koomisen ihmismäisesti. Sama hauska vuohivitsi päätyi myös kahteen muuhun vuoden 2018 animaatioon. Ne olivat The Grinch ja Räyhä-Ralf valloittaa Internetin.
Pikkujalka sai kriitikoilta myönteisiä arvioita ja se tuotti lipputuloja 214 miljoonaa dollaria. Leffan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 76 ja yleisömittari luvussa 62. Sivuston kriitikkokonsensus kuuluu seuraavasti:
”Pikkujalka tarjoaa värikkään ja vauhdikkaan animaatioseikkailun, joka viihdyttää erityisesti nuorempia katsojia. Samalla sen tarina sisältää teemoja ja ajatuksia, jotka voivat puhutella myös aikuisyleisöä.”
Alla traileri.
