Nyt Netflixissä: Vuoden 2025 odotettu gangsterileffa De Nirolla varustettuna – mutta mitenkäs kävikään

IMDb-arvosana on 5,9.

Julkaistu:

Netflixissä on nyt katsottavana Robert De Niron rikoselokuva The Alto Knights (2025).

1950-luvun New Yorkin alamaailmaa hallitsevat mafiapomot Vito Genovese ja Frank Costello, joiden pitkäaikainen liittolaisuus ajautuu vähitellen katkeraan valtataisteluun. Kunnianhimo, epäluulo ja petokset repivät välit poikki, kun kaksi vaikutusvaltaista rikollisjohtajaa kamppailee asemastaan rikollisjärjestön huipulla. Elokuva perustuu todellisiin henkilöihin, joilla oli merkittävä rooli Yhdysvaltain järjestäytyneen rikollisuuden historiassa.

Näyttelijöinä De Niron lisäksi Debra Messing, Cosmo Jarvis, Kathrine Narducci sekä Michael Rispoli.

Lue myös: Nyt Netflixissä: Hulvaton komedia vuodelta 2005 – kuvaukset keskeytettiin sarjamurhaajalta näyttävän tähden takia

Kerroimme aiemmin, että ohjaajalegenda Barry Levinsonin odotettu elokuva on vuoden 2025 pahimpia pettymyksiä. De Niron mukanaolo ei myöskään ainakaan laskenut odotuksia.

Gangsterileffa sai lopulta enimmäkseen heikon vastaanoton kriitikoilta. Osa katsojista on kuitenkin pitänyt elokuvasta, josta kertoo Rotten Tomatoesin yleisömittari, joka on luvussa 71. Metacritic-pisteet ovat luvussa 47.

The New York Timesin mukaan elokuvan riskeistä mainittiin jo varhaisessa vaiheessa. Tuottajaporras varoitteli, ettei elokuva tule pärjäämään, mutta Warner Brosin johtaja David Zaslav ei varoituksista piitannut. Hän päätti tuoda leffan kriittisiä ääniä kuuntelematta teatterilevitykseen.

Varoitukset kävivät toteen, sillä elokuva floppasi lipputuloissa. Se tienasi 45-50 miljoonan dollarin budjetilla vain 9,6 miljoonaa dollaria. Alla traileri.

Lue myös: Nyt Netflixissä: Ison budjetin katastrofileffasta tuli megafloppi – ”Niin huono että silmiä kirvelee”

Lue myös: Nyt suoratoistona: Tutkimuksen mukaan poikkeuksellisen pelottava kauhuleffa – elvytti myös ohjaajan uraa

Lue myös: Nyt suoratoistona: Anthony Hopkins, Rutger Hauer ja Ciarán Hinds demonimainingeissa – manausleffa perustuu tositapahtumiin Vatikaanissa

Youtube video

Lähde: New York Times