Yhteen hittikappaleeseen pohjautuva käsikirjoitus, katastrofaaliset kuvaukset, tuotantostudion hermostuminen rough cut -versioihin ja kriitikkojen antamat murska-arviot.
Näin syntyi 1970-luvun kulttielokuva Raivopäät.
Raivopäät (Convoy, 1978) on Sam Peckinpahin ohjaama toimintaelokuva, joka toimii todellisena ylistyslauluna 1970-luvun rekkakuski- ja LA-radiokulttuurille. Se perustuu C.W. McCallin samannimiseen hittikappaleeseen.
Elokuva keskittyy karismaattiseen ja itsenäiseen rekkakuskiin Martin ”Rubber Duck” Penwaldiin (Kris Kristofferson). Hänen ja muiden ammattikuskien elämää tien päällä varjostaa korruptoitunut ja vallanhimoinen seriffi Lyle ”Cottonmouth” Wallace (Ernest Borgnine), joka pitää rekkakuskeja silmätikkunaan.
Tilanne kärjistyy syrjäisessä tienvarsikuppilassa, kun Wallacen epäoikeudenmukainen käytös johtaa rajuun joukkotappeluun rekkakuskien ja poliisien välillä. Välttääkseen pidätyksen Rubber Duck ja kourallinen muita kuskeja – mukana muun muassa kyytiin hypännyt valokuvaaja Melissa (Ali MacGraw) – hyppäävät rekkoihinsa ja pakenevat kohti osavaltion rajaa.
Pakomatkan aikana kuskit pitävät yhteyttä LA-radiopuhelimilla. Sana karkumatkasta ja korruptoituneen poliisin vastustamisesta leviää nopeasti radioaaltojen kautta, ja yhä useampi kuski liittyy mukaan pelkästä solidaarisuudesta. Pian yksittäisestä paosta kasvaa kilometrejä pitkä yhtenäinen autosaattue.
Saattueesta muodostuu symbolinen kapina poliisin mielivaltaa, nopeusrajoituksia ja byrokratiaa vastaan. Seriffi Wallace ei kuitenkaan suostu päästämään nöyryyttäjiään pakoon. Alkaa massiivinen ja nopeatempoinen kissa ja hiiri -ajo halki Yhdysvaltojen lounaisosien, johon vedetään lopulta mukaan niin media, poliitikot kuin lopulta myös kansalliskaarti.
Katsojan jännitettäväksi jää, kuinka pitkälle Rubber Duck on valmis viemään kapinansa ja miten virkavalta yrittää pysäyttää pysäyttämättömäksi kasvaneen rekkojen letkan.
Elokuva perustuu C.W. McCallin (oikealta nimeltään Bill Fries) vuonna 1975 julkaisemaan samannimiseen kantrivaikutteiseen ja humoristiseen puhelauluun. Kappale hyödynsi Yhdysvaltojen 1970-luvun puolivälin valtavaa LA-radiokulttuuria. Laulussa vilisi rekkamiesten käyttämää koodistoa, kuten 10-4 (ymmärretty), Breaker 1-9 (saanko puheenvuoron) sekä kuskien kutsumanimiä kuten Rubber Duck.
Kappaleesta tuli jättimäinen ilmiö, joka nousi ykköseksi sekä Yhdysvaltain pop- että country-listoilla. Hollywood näki ilmiössä rahasammon ja palkkasi käsikirjoittaja Bill L. Nortonin rakentamaan laulussa mainittujen hahmojen ympärille täysimittaisen elokuvan. Samalla C.W. McCall äänitti kappaleesta uuden, hieman muunnellun version, joka kuullaan elokuvan alussa ja lopussa.
Elokuvan ohjaajaksi valittiin Sam Peckinpah, jota pidettiin yhtenä aikansa arvostetuimmista mutta kiistellyimmistä ohjaajista. Hän oli luonut maineensa väkivaltaisilla elokuvillaan Hurja joukko (The Wild Bunch, 1969) ja Olkikoirat (Straw Dogs, 1971).
Raivopäiden kuvausten aikaan Peckinpah kärsi vakavasta alkoholi- ja kokaiiniriippuvuudesta sekä terveysongelmista. Kuvaukset Uudessa-Meksikossa venyivät ja ajautuivat kaaokseen, kun käsikirjoituksesta piittaamaton ja näyttelijöiltä liiallista improvisointia vaatinut ohjaaja oli usein kykenemätön työskentelemään – tai katosi kokonaan.
Peckinpah kutsui paikalle hyvän ystävänsä, tunnetun näyttelijän James Coburnin, joka saapui toimimaan kakkosryhmän ohjaajana. Lopulta Coburn vei tuotantoa eteenpäin hetkinä, jolloin Peckinpah oli liian päihtynyt tai muuten poissa.
Kun kuvaukset olivat vihdoin valmiit – 12 päivää myöhässä ja budjetin noustua kuudesta miljoonasta kahteentoista miljoonaan – alkoi Peckinpah kasata elokuvaa kokoon yhdessä pitkäaikaisen leikkaajansa Garth Cravenin kanssa. Ensimmäinen rough cut -versio kesti 220 minuuttia. Toinen leikkausversio kesti 150 minuuttia, mutta tuotantoyhtiö EMI Films piti sitä edelleen liian pitkänä, hitaana ja sekavana. Koska Peckinpahin päihdeongelmat ja arvaamaton käytös olivat syöneet tuottajien luottamuksen jo kuvausten aikana, studion johto sulki hänet ulos leikkaamosta ja otti elokuvan omaan haltuunsa.
Studiolla työskennelleet leikkaajat tiivistivät elokuvan lopulta 110 minuutin mittaiseksi, jollaisena se julkaistiin vuonna 1978.
Vaikka elokuvan tuotanto oli kaoottinen ja se sai kriitikoilta pääosin nuivan vastaanoton, se tuotti lippuluukuilla noin 45 miljoonaa dollaria. Tämä teki Raivopäistä Peckinpahin uran taloudellisesti menestyneimmän elokuvan.
Elokuvan alkuperäisen teatteriversion voi katsoa nyt ilmaiseksi Plexissä. Suoratoistoa ei ole tekstitetty suomeksi.
Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa 1980-luvun camp-kauhukomedia – flopista kulttimaineeseen
Katso Raivopäät täällä. Elokuvan ikäraja on K-12 ja kesto 111 minuuttia.
Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa sensuroimatonta kasaritoimintaa – ninjaelokuvien kirkkain helmi
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Itseään etsivien nuorten road trip – vapauden huumaa 1940-luvun Amerikassa
Lue myös: Länkkärihetki: Ilmaiskatselussa intensiivinen selviytymistaistelu villissä lännessä