Michael Bayn ison budjetin scifi-toimintaelokuva The Island (2005) floppasi lippuluukuilla, mutta oli kokea vielä karumman kohtalon oikeussalissa.
Ohjaaja Robert Fiveson ja tuottaja Myrl Schreibman syyttivät DreamWorksia ja Warner Brosia vuoden 1979 Parts: The Clonus Horror -elokuvan plagioinnista. Syytteen mukaan The Island kopioi kaksikon elokuvaa 90:llä spesifillä tavalla juonen rakenteesta aina kuvasommitteluihin saakka.
Kummatkin elokuvat kertovat klooneista, joille kerrotaan heidän olevan menossa kohti utopistista “Amerikkaa”, kun todellisuudessa heidät on kasvatettu rikkaiden elinluovuttajiksi. Molemmissa elokuvissa yksi klooneista karkaa paljastaakseen koko jutun.
DreamWorks kielsi minkäänlaisen kopionnin ja sanoi elokuvan syntyneet itsenäisesti tekijänoikeuksia rikkomatta. Syytteen mukaan DreamWorks-pomo Jeffrey Katzenberg olisi nähnyt Clonusin vuosia aiemmin Paramountilla työskennellessään.
Ennen kuin juttu ehti oikeussaliin asti, DreamWorks ja Clonusin tuottajat pääsivät asiassa sopuun summalla, jonka sanotaan olleen seitsennumeroinen.
Lähde: Rotten Tomatoes, AFI