Yön tv-tarjonnassa on tositapahtumiin perustuva The Post (2017).
Vietnamin sodasta kertova tärkeä raportti nostattaa kulmakarvoja, ja se herättää The Post -sanomalehdenkin huomion. Lehden täytyy nyt pohtia, miten tulenaran raportin voi julkaista, vai voiko sitä julkaista ollenkaan. Pahimmillaan asianosaiset joutuvat loppuiäkseen vankilaan.
Episodin neljän tähden arvostelussa tuumittiin näin:
”Spielberg ohjaa Vakoojien sillasta (2015) muistuttavalla varmuudella. Spielbergin luottokuvaajan Janusz Kamińskin filmille kuvaama, väreiltään pehmeä The Post tavoittaa 70-luvun toimitustyön hohdon ja hankaluuden, Linotypen, painolaattojen ja tupakankatkun konkretian.”
Streepin lisäksi elokuvassa näyttelee muun muassa Tom Hanks, Sarah Paulson, Bob Odenkirk, Jesse Plemons ja Matthew Rhys.
Elokuvassa nähtävissä puhelinkeskusteluissa kuullaan presidentti Richard Nixonin oikea ääni. Se on lähtöisin vanhoilta, säilyneiltä tallenteilta. Toisena triviana kerrottakoon, että Meryl Streep ei ollut koskaan aiemmin näytellyt Steven Spielbergin ohjaamassa elokuvassa. Hän ällistyi siitä, ettei Spielberg pidä lainkaan harjoituksia näyttelijöille.
Elokuva on myös HBO Maxissa ja Elisa Viihde Viaplayssa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ti 22.03.2022 klo 01.35, AVA

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.