Nyt HBO Maxissa: Tom Hanksin neljän tähden leffa – näyttelijätär ällistyi Steven Spielbergin toimintatavasta

IMDb-arvosana on 7,2.

16.3.2022 12:00

HBO Maxissa on nyt katsottavissa tositapahtumiin perustuva The Post (2017).

Vietnamin sodasta kertova tärkeä raportti nostattaa kulmakarvoja, ja se herättää The Post -sanomalehdenkin huomion. Lehden täytyy nyt pohtia, miten tulenaran raportin voi julkaista, vai voiko sitä julkaista ollenkaan. Pahimmillaan asianosaiset joutuvat loppuiäkseen vankilaan.

Episodin neljän tähden arvostelussa tuumittiin näin:

”Spielberg ohjaa Vakoojien sillasta (2015) muistuttavalla varmuudella. Spielbergin luottokuvaajan Janusz Kamińskin filmille kuvaama, väreiltään pehmeä The Post tavoittaa 70-luvun toimitustyön hohdon ja hankaluuden, Linotypen, painolaattojen ja tupakankatkun konkretian.”

Streepin lisäksi elokuvassa näyttelee muun muassa Tom Hanks, Sarah Paulson, Bob Odenkirk, Jesse Plemons ja Matthew Rhys.

Elokuvassa nähtävissä puhelinkeskusteluissa kuullaan presidentti Richard Nixonin oikea ääni. Se on lähtöisin vanhoilta, säilyneiltä tallenteilta. Toisena triviana kerrottakoon, että Meryl Streep ei ollut koskaan aiemmin näytellyt Steven Spielbergin ohjaamassa elokuvassa. Hän ällistyi siitä, ettei Spielberg pidä lainkaan harjoituksia näyttelijöille. Alla traileri.

Lue myös: Nyt Viaplayssa: Margot Robbie sekosi kuvauksissa täysin – kuvaukset piti lopettaa, raivosi ja löi kollegaa – Episodi.fi

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia