Variety uutisoi, että ohjaaja Zack Snyder puolustaa fanejaan ja Batman v Superman -elokuvaansa.
”Haluavatko ihmiset todella elokuvan, jonka kulmat on hiottu kohdeyleisöjen toimesta pois? Haluavatko he todella elokuvan, jonka kaikki ideat on päätetty neukkarissa?” Snyder kysyy.
Entä mitä Snyder ajattelee siitä, että fanit toivovat Snyderversumin jatkuvan? Hän ei ainakaan suostu sanomaan, ettei se voisi olla mahdollista.
”Justice Leaguen aikaan oli paljon synkkiä aikoja, uskoin ettei ole mitään mahdollisuutta saada ulos omaa versiotani elokuvasta. Kaikki oli sitä vastaan. Ja silti se on nyt olemassa. Fanit eivät koskaan saa unohtaa sitä, mitä he tekivät sen puolesta”, Snyder sanoo.
”He myös keräsivät paljon rahaa itsemurhien ehkäisyyn. He tekivät paljon hyvää. He saavat paljon kuraa niskaansa siitä, että ovat toksisia tai mitä lie, mutta he pelastivat ihmishenkiä. Painukaa vittuun, jos ajattelette heidän olevan toksisia.”