Bruce Willisin uuden elokuvan kuvaukset keskeytetty – jatkosta ei tietoa

27.2.2015 13:24

Vain viikko niiden alkamisesta, on Bruce Willisin uuden indie-elokuvan, Waken, kuvaukset lopetettu, kertoo Deadline.

Wake kertoo Willisin esittämästä pelottomasta sosiopaatista, joka palaa syrjäisellä saarella olevaan lapsuudenkotiinsa veljensä muistotilaisuuteen. Saaren jouduttua hyökkäyksen kohteeksi, joutuu mies suojelemaan tämän hylännyttä perhettään.

Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Ben Kingsley, Ellen Burstyn ja Piper Perabo. Kaikki näyttelijät ovat lähteneet kuvauspaikalta odottaakseen tietoa tuotannon kohtalosta.

Syynä kuvausten keskeytymiselle ovat tuotantoyhtiö Benaroya Picturesin talousongelmat – elokuvalta loppuivat yksinkertaisesti rahat kesken tuotannon. Yhtiö yrittää parhaillaan kerätä varoja, jotta kuvauksia voitaisiin jatkaa, mutta varmaa ei ole, voivatko näyttelijät olla mukana, mikäli tuotanto viivästyy.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa