HS: Netflixille tulossa suomalainen kilpailija – kohta voit joutua maksamaan kotimaisen suosikkisarjasi katsomisesta

Amazon Prime ei ole Netflixin ainoa uusi haastaja. Nyt myös MTV lähtee mukaan striimikilpailuun.

MTV lähtee striimauskilpailuun mukaan ja haastaa Suomessa Netflixin. MTV:n maksulliset ohjelmat ovat jatkossa katsottavissa C More -suoratoistopalvelussa, kertoo Helsingin Sanomat.

Jatkossa MTV esittää uutuusohjelmat ensin maksullisessa C More -palvelussa, ja ne siirtyvät television puolelle maksutta katsottaviksi kuutisen kuukautta myöhemmin.

Helsingin Sanomat on haastatellut MTV:n toimitusjohtajaa Jarkko Nordlundia. Jutun mukaan yhtiö uskoo saavansa paremmin tuloja suoraan kuluttajilta kuin ohjelmien yhteydessä esitettävistä mainoksista.

Nordlund vertaa uutta C More -palvelua Netflixiin, mutta erona on se, että sisältö on suunnattu suomalaiselle kuluttajalle.

MTV:n suosikkiohjelmiin kuuluvat muun muassa Putous (kuvassa), Tanssii tähtien kanssa ja Salatut elämät. Uusi palvelu saattaa merkitä sitä, että nämä sarjat nähdään ensin maksullisessa striimipalvelussa.

C More avataan helmikuussa, ja sinne on tulossa ainakin 1500 elokuvaa ja 80 tv-sarjaa. MTV:n Katsomosta voi jatkossakin katsoa maksutonta sisältöä. C More -palvelun hinta on 9,95 euroa kuussa.